Kalastus

Suunnitelma ei vaikuta nykyisiin kalastusalueisiin, mutta kalojen kutu- ja poikasalueiden sekä vaelluskalareittien tunnistamisella voi olla positiivinen vaikutus kalakantoihin ja kalastusmahdollisuuksiin. Tämä tukee osaltaan Sinisen biotalouden kansallisessa
kehittämissuunnitelmassa^[2] määriteltyä tavoitetta vaelluskalojen elinkiertojen elvyttämiseen.

Kaupallisesti kalastettavien kantojen saalismäärää rajoitetaan kalastuskiintiöillä silakan, kilohailin ja lohen osalta ja kiintiöt pyritään yleensä pyytämään täyteen, eikä merialuesuunnittelulla ole vaikutusta näiden kiintiöiden täyteen kalastamiseen. Muita kalastuksen sääntelyn muotoja ovat pyyntimitat sekä ajalliset ja paikalliset rauhoitukset. Kalavarojen kestävä käyttö ja tuotto sekä biologinen monimuotoisuus pyritään turvaamaan erillissuunnitelmilla ja -strategioilla. Tällaisia ovat mm. kalatalousalueiden valmistelemat käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä kalatalouden ympäristöohjelma[3] . Kalastus tukee vähähiilistä ravinnontuotantoa ja ravinteiden poistamisesta itämerestä. Kalakantojen kestävyys ja pyyntimenetelmien ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys perustuvat näin ollen vastaisuudessakin pyyntikiintiöihin ja kalastusmenetelmien säätelyyn. 

Kalastus voi vaikuttaa eliöstöön ja luonnon monimuotoisuuteen muitakin reittejä kuin ravinnetasapainon kautta. Jotkut luonnonvaraiset rauhoitetut lajit kuten hylkeet ja merimetsot pyrkivät hankkimaan ravintoaan kalastukselle tärkeiltä alueilta ja aiheuttavat täten vahinkoa kalastuselinkeinolle. Näiden vahinkojen torjumiseksi myönnetään toisinaan poikkeuslupia merimetsojen tappamiseen tai häiritsemiseen. 

Näiden poikkeuslupien myöntäminen perustuu tiukkaan tarveharkintaan ja luvan myöntämiskynnykset ovat huomattavan korkealla, joten vaikutukset voidaan arvioida vähäiseksi. Hylkeiden aiheuttamia vahinkoja pyritään rajoittamaan harmaahylkeen kiintiömetsästyksellä ja itämerennorpan pyyntiluvilla tapahtuvalla kannanhoidollisella metsästyksellä. Tällä vahinkojen rajoittamiseen tähtäävällä metsästyksellä ei kuitenkaan ole vaikutusta biodiversiteettiin koska yksilöiden poistaminen kohdistuu vain elinvoimaisiin populaatioihin.

Kalastus on saariston ja rannikkoalueen perinteisiä elinkeinoja. Suunnitelma tukee elinkeinon jatkuvuutta ja tuo näkyviin elinkeinon olemassaolon. Suunnitelmalla ei kuitenkaan ole vaikutusta kalastuksen innovaatio-ohjelmassa[4] määriteltyihin tavoitteisiin kotimaisesta kalasta saatavan arvon lisäämisen tai uusien lisäarvotuotteiden osalta. Suomessa merialueilla pyydetyn kalansaaliin arvo oli vuonna 2017 noin 36 miljoonaa euroa.^[5] Tärkeimmät saaliskalat ovat silakka ja kilohaili, joita käytetään paljolti turkiseläinten ja lohikalojen rehuksi. Silakkaa ja kilohailia pyydetään lähinnä troolilla avomereltä. Rannikkokalastuksessa kyse on verkko- ja rysäkalastuksesta, jossa tärkeimmät saalislajit ovat siika, ahven, kuha ja lohi. Rannikkokalastus on saalismääriltään erittäin pienimuotoista avomerikalastukseen verrattuna ja rannikkokalastus on useita vuosia ollut vähenemään päin. Vuonna 2018 kaupallisten kalastajien rekisterissä oli 2 499 merialueen kaupallista kalastajaa ja 3 233 kalastusalusta. Vuonna 2017 rannikkokalastusyrityksen keskimääräinen liikevaihto oli 6 900 euroa. ^[6]

Luonnonkalojen kysyntä on korkeampaa kuin kotimaisen kalan saatavuus markkinoille. Vuonna 2019 Suomessa oli rekisteröitynyt 2 231 kaupallista kalastajaa merialueille, mutta aktiivisia kalastajia arvioidaan olevan alle puolet tästä.^[7] Useimmilla ammattikalastajilla kalastus on pienimuotoista ja kalastajien toimeentulo koostuu useista tulonlähteistä. Suomessa pyydetty kala työllistää ja luo taloudellista arvoa myös läpi jalostusketjun sekä työllistää syrjäisempien rannikkoalueiden palveluntuottajia.

Kalastukseen liittyvät fyysiset rakenteet ja alueet esimerkiksi kalastajakylät ja -satamat ovat osa merellistä kulttuuriperintöä. Elinvoimainen ja kestävä kalastuselinkeino ylläpitää alueiden kulttuuriperinnön lisäksi elinvoimasta saaristo- ja rannikkoasutusta. Toisaalta taloudellisesti kannattavat kalankäsittelylaitokset ovat teollisuuslaitoksia ja troolaus taloudellisesti merkittävimpänä osana kalastusta on teollisen mittakaavan toimintaa, jolloin nämä eivät välttämättä kytkeydy enää osaksi tuota vanhaa kulttuuriperintöä.

Troolikalastus voi muodostaa riskin merenalaiselle kulttuuriperinnölle, troolin sattuessa tarttumaan vedenalaiseen arkeologiseen kohteeseen, kuten hylkyyn. Merialuesuunnitelma ei kuitenkaan vaikuta kalastusalueiden sijoittumiseen, joten troolauksen mahdolliset negatiiviset vaikutukset merenalaiseen kulttuuriperintöön eivät ole merialuesuunnitelman vaikutusta.