Tahkoluodon merituulivoimala, Suomen Hyötytuuli
Tahkoluodon merituulivoimala, Suomen Hyötytuuli

Energia

Uusiutuvan energian osuus loppukulutuksesta tulee EU:n tavoitteen mukaan olla 32 % vuoteen 2030 mennessä. (RED II –direktiivi)

Suomen merialuesuunnittelun ensimmäisellä kierroksella energialla tarkoitetaan pääasiassa merituulivoimaa.

Pariisin ilmastosopimus

Pariisin ilmastosopimus astui voimaan 4.11.2016. EU ratifioi sopimuksen 5.10.2016 ja Suomen ratifiointi tapahtui 14.11.2016. Pariisin sopimus ei velvoita osapuolia tiettyihin nimenomaisiin päästötavoitteisiin, vaan osapuolet sitoutuvat sopimuksessa valmistelemaan, tiedottamaan, ylläpitämään sekä saavuttamaan kansalliset päästötavoitteensa.

Osana Pariisin sopimusneuvotteluita maat ilmoittivat, millaisia ilmastotoimia ne ovat vuoden 2020 jälkeen valmiit tekemään. Maiden tulee ilmoittaa uudesta tai päivitetystä panoksestaan ilmastosopimuksen sihteeristölle vuoteen 2020 mennessä ja viiden vuoden välein tämän jälkeen.

EU:n ilmastopolitiikka

Euroopan unionin tämänhetkinen ilmastotavoitteiden toimintakehys perustuu EU:n 2020-tavoitteisiin, jotka päätettiin osana EU:n ilmasto- ja energiapakettia vuonna 2008. Tämän 2020 paketin keskeisimmät osat ja menettelytavat ovat päästökauppajärjestelmä ja sitovat maakohtaiset päästövähennysvelvoitteet päästökauppaan kuulumattomille sektoreille (EU:n taakanjakopäätös) sekä sitovat maakohtaiset tavoitteet uusiutuvan energian käytölle. Eurooppa-neuvostossa sovittiin vuonna 2014 EU:n energia- ja ilmastotavoitteista kaudelle 2021–2030. Uudet tavoitteet ovat jatkumoa 2020-tavoitteille.

Uusiutuvan energian direktiivissä (RES-direktiivi) vuodelta 2009 asetetaan sitovat kansalliset tavoitteet uusiutuvan energian käytölle vuoteen 2020 mennessä. Suomelle asetettu sitova tavoite on saavuttaa uusiutuvalle energialle 38 prosentin osuus energian kokonaisloppukulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Uusi uusiutuvan energian direktiivi (RED II) ulottuu vuoteen 2030 asti ja tulee saattaa voimaan jäsenmaissa 30.6.2021 mennessä. RED II -direktiivi ei aseta maakohtaisia tavoitteita, vaan direktiivin mukaan uusiutuvien energialähteiden osuuden energian loppukulutuksesta EU:ssa tulee vuoteen 2030 mennessä olla 32 %

Kansalliset ilmastotavoitteet ja Suomen ilmastopolitiikka

Ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmä koostuu ilmastolain mukaisista pitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta, keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta ja sopeutumissuunnitelmasta sekä erillisestä energia- ja ilmastopoliittisesta strategiasta. Ilmastolain mukaan Suomen on vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä verrattuna vuoteen 1990.

Suomen ilmastopolitiikan keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet on vuodesta 2001 lähtien määritelty energia- ja ilmastostrategioissa. Strategioissa on tarkasteltu energia- ja ilmastopolitiikkaa kokonaisvaltaisesti ja lähtökohtana on ollut Suomea sitovien kansainvälisten ja EU-velvoitteiden toteuttaminen. Kansallisten strategioiden lisäksi eräissä ministeriöissä on laadittu sektorikohtaisia ilmasto-ohjelmia ja toimenpidesuunnitelmia. Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt uuden strategian valmistelun huhtikuussa 2020.

 

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kappaleessa 3.5. Uudistuva energiahuolto todetaan tuulivoimasta, että tuulivoimatuotannon lisääminen edellyttää tuulivoimarakentamisen sovittamista ympäröivään maankäyttöön ja haitallisten vaikutusten asianmukaista huomioon ottamista. Tuulivoimaloista aiheutuvia haitallisia vaikutuksia voidaan minimoida ja teknistaloudellista toteutettavuutta parantaa, mikäli tuulivoimalat sijoitetaan suuriin yksiköihin.

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan varaudutaan uusiutuvan energian tuotannon ja sen edellyttämien logististen ratkaisujen tarpeisiin. Tuulivoimalat sijoitetaan ensisijaisesti keskitetysti usean voimalan yksiköihin. Valtakunnallisen energiahuollon kannalta merkittävien voimajohtojen ja kaukokuljettamiseen tarvittavien kaasuputkien linjaukset ja niiden toteuttamismahdollisuudet turvataan. Voimajohto-linjauksissa hyödynnetään ensisijaisesti olemassa olevia johtokäytäviä.

 

Kaavoitus

Ympäristöministeriön laatiman oppaan (Tuulivoimarakentamisen suunnittelu. Päivitys 2016) mukaan tuulivoimarakentamiseen sovelletaan pääsääntöisesti samoja säännöksiä kuin muuhunkin rakentamiseen. Suurten tuulivoimaloiden toteutuksen tulee lähtökohtaisesti perustua maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavoitukseen, jossa määritellään tuulivoimarakentamiseen soveltuvat alueet. Tuulivoimalan rakentaminen edellyttää aina rakennuslupaa tai toimenpidelupaa. Tuulivoimarakentamisen suunnittelun kokonaisuuteen kuuluvat olennaisena osana sähkönsiirtoon tarvittavat voimajohdot sekä tuulivoimaloiden osien kuljettamiseen tarvittavat liikenneväylät kullekin sijoituspaikalle.

Tuulivoimaloiden sijainnin suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon ympäristön ominaisuudet sekä muu alueiden käyttö kuten asutus ja esimerkiksi lentoliikenteen ja puolustusvoimien toiminta.

Pääsääntöisesti tuulivoimarakentamiselle soveltumattomia alueita ovat

• valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet,

• valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt,

• luonnonsuojelualueet,

• erämaalain perusteella perustetut erämaa-alueet sekä

• kansainvälisesti tärkeät linnuston IBA-alueet.

Tapauskohtaisesti voidaan harkita riittävien selvitysten ja vaikutusarviointien perusteella muun muassa seuraavien alueiden soveltuvuutta tuulivoimarakentamiseen

• Natura 2000 -verkoston alueet,

• maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet,

• maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt ja

• valtakunnallisesti arvokkaat geologiset muodostumat.

Näissä tapauksissa merkitystä on erityisesti alueen arvoilla tai suojeluperusteilla ja tuulivoimarakentamisesta niihin mahdollisesti aiheutuvilla vaikutuksilla. Kaavoituksen yhteydessä voidaan määrittää myös muita tuulivoimarakentamiseen soveltumattomia alueita.

Kaavoituksella ei voida ratkaista erityislainsäädännön piiriin kuuluvia asioita. Tuulivoimalan toteuttaminen voi sijainnista riippuen edellyttää esimerkiksi

• ilmailulain mukaista lentoestelupaa,

• vesilain mukaista vesilupaa,

• ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa, 

• ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä,

• luonnonsuojelulain edellyttämää Natura-arviointia, tai

• aluevalvontalain mukaista lupaa merenpohjan tutkimiseen ja kartoittamiseen aluevesillä.

Tuulivoimalat tulisi lähtökohtaisesti sijoittaa niin kauas asutuksesta tai muusta häiriintyvästä kohteesta, ettei ympäristölupa ole tarpeen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Keskeisiä tuulivoiman rakentamisesta aiheutuvia vaikutuksia ovat maisemavaikutukset, ääni, välke, vaikutukset linnustoon, lepakoihin, vedenalaiseen luontoon ja kalastoon, vaikutukset puolustusvoimien toimintaan, turvallisuuteen, säätutkiin ja radioviestintään sekä yhteisvaikutukset.

Tuulivoimalalta edellytettävät luvat ovat erilaisia riippuen siitä, sijoittuuko tuulivoimala aluevesille vai Suomen talousvyöhykkeelle. Suurin ero liittyy kaavoitukseen ja rakennuslupiin, sillä talousvyöhykkeellä sovelletaan ainoastaan MRL:n merialuesuunnittelua koskevaa 8 a lukua. Talousvyöhykkeellä oikeus alueen ja sen luonnonvarojen käyttöön on Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain mukaan Suomen valtiolla. Talousvyöhykelain mukaan valtioneuvosto antaa suostumuksen talousvyöhykkeen taloudelliseen hyödyntämiseen ja talousvyöhykkeelle rakentamiseen, jos rakentaminen saattaa haitata Suomelle kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluvien oikeuksien käyttämistä talousvyöhykkeellä. Tämän lisäksi tuulivoimalan rakentaminen talousvyöhykkeelle voi edellyttää ympäristövaikutusten arviointia, Natura-arviointia, vesilupaa ja ympäristölupaa.

Lähteet

Aluevalvontalaki (755/2000)

EU:n ilmasto- ja energiapaketti 

EU:n direktiivi uusiutuvian energian edistämisestä (2009/28/EY)

Ilmailulaki (1194/2009) 

Ilmastolaki (609/2015)

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994)

Luonnonsuojelulaki (1096/1996)

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999)

Pariisin ilmastosopimus (SopS 75/2016)

Uuden ilmasto- ja energiastrategian valmistelu

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Vesilaki (587/2011)

Ympäristöministeriön ohje: Tuulivoimarakentamisen suunnittelu. Päivitys 2016

Ympäristönsuojelulaki (527/2014)