Meriliikenne (c) Tuula Palaste, Uudenmaan liitto
Meriliikenne (c) Tuula Palaste, Uudenmaan liitto

Meriliikenne

Valtaosa meriliikenteen sääntelystä tulee kansainvälisistä säännöksistä ja sopimuksista.

Kansainväliset säädökset ja sopimukset

Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n säädökset, EU-direktiivit sekä Itämeren suojelukomissio HELCOM:in suositukset säätelevät merenkulkua kansainvälisellä tasolla. 

Merenkulun ympäristönsuojelussa keskeisenä sopimuksena toimii IMO:n MARPOL yleissopimus liitteineen. Sopimus sisältää merenkulun aiheuttaman meriympäristön pilaantumisen ehkäisyyn tähtääviä määräyksiä.

IMO on asettanut vuonna 2018 strategiassaan tavoitteeksi vähentää kansainvälisen meriliikenteen kuljetussuoritusten hiilidioksidipäästöjä (vuoden 2008 tasoon verrattuna) vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

IMO on nimennyt Itämeren typenoksidipäästöjen erityisalueeksi (NECA). Uusien laivojen pitää vähentää vuodesta 2021 alkaen NECA-alueilla liikkuessaan typenoksidipäästöjä 80 prosenttia verrattuna nykyiseen tasoon. Määräyksen tullessa voimaan uusiin laivoihin tulee asentaa katalysaattori tai niiden tulee siirtyä käyttämään nesteytettyä maakaasua polttoaineena.

IMO:lla on myös muita merenkulun kannalta tärkeitä sopimuksia ja ohjeita, kuten meriturvallisuuteen liittyvä SOLAS-yleissopimus, painolastivesiyleissopimus, laivojen myrkyllisten pohjamaalien käytön kieltävä yleissopimus sekä laivojen kierrätystä koskeva yleissopimus.

Euroopan unioni on antanut merenkulkua koskevia direktiivejä ja osa IMO:n päätöksistä on saatettu voimaan myös direktiivien avulla. Tällainen on esimerkiksi rikkidirektiivi, jonka mukaan vuodesta 2020 alkaen Itämeren rahtilaivoissa saa käyttää polttoainetta, joka sisältää korkeintaan 0,1 prosenttia rikkiä. 

Suomi on muiden Itämeren maiden sekä EU:n kanssa allekirjoittanut Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskeva yleissopimuksen eli Helsingin sopimuksen, joka velvoittaa vähentämään myös meriliikenteen päästöjä sekä suojelemaan meriluontoa. Itämeren suojelukomissio HELCOM tarkkailee Helsingin sopimuksen soveltamista ja antaa suosituksia sopimusmaiden hallituksille. Meriliikenteelle annetut suositukset liittyvät muun muassa laivojen päästöihin ja jätteisiin.

Kansainväliset säädökset ja sopimukset implementoidaan Suomessa lainsäädännön tai kansallisten määräysten kautta. 

Meriliikenne Suomessa

Laivaliikenne on osa meriliikennejärjestelmää. Väyläinfrastruktuurin lisäksi järjestelmään kuuluvat luotsaustoiminta, meriväylien hoito, liikenteen ohjaus- ja valvonta, jäänmurto sekä satamapalvelut. Satamat ovat meriliikennejärjestelmän solmukohtia, jotka yhdistävät maa- ja meriliikenteen. 

Väylävirasto sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ovat merenkulun toimivaltaisia viranomaisia Suomessa. Valtaosa Suomen vesiväylien ylläpidosta on Väyläviraston vastuulla. Niiden ylläpidossa ja kehittämisessä otetaan huomioon kauppamerenkulun ja muun vesiliikenteen tarpeet. Traficom hoitaa vesiväylänpitoon liittyviä viranomaistehtäviä kuten väylänpitäjien valvontaa sekä vesiliikennettä koskevia kielto- ja rajoitusasioita.

Traficomin määrittelyn mukaan vesiväylä on päätepisteittensä välille maastoon ja kartalle merkitty yhtenäinen kulkureitti vesialueella. Väyläalue taas on vesiliikenteen käyttöön tarkoitettu väylän reunalinjojen rajaama alue. Väyläalueeseen kuuluvat myös väylän yhteyteen suunnitellut vesiliikenteen erityisalueet, kuten odotus-, kohtaamis- ja kääntöalueet. Pohjanlahdella olevat väylät ovat 7–13 m syviä ja minimileveydeltään 80–340 m. Suomenlahden väylät ovat 8,9–15,3 m syviä ja minimileveydeltään 80–270 m. Saaristomeren väylät ovat 7,5–15,3 m syviä ja minimileveydeltään 90–221 m.

Vesilaki jakaa vesiväylät yleisiin kulkuväyliin ja yksityisiin kulkuväyliin. Yleiset kulkuväylät jakautuvat edelleen Väyläviraston ylläpitämiin julkisiin kulkuväyliin ja muiden tahojen ylläpitämiin yleisiin paikallisväyliin. 

Traficomin vesiväyläluokituksen perusluokitus jakaa kaikki yleiset kulkuväylät kuuteen väyläluokkaan väylän käyttötarkoituksen mukaan. Väyläluokka määräytyy ensisijaisesti sen mukaan, mitä liikennettä varten väylä on rakennettu, eli minkälaista vesiliikennettä väylän on tarkoitettu ensisijaisesti palvelevan. Luokituksessa on kaksi ryhmää, kauppamerenkulun väylät ja matalaväylät. Kauppamerenkulun väylät jakautuvat kahteen ja matalaväylät neljään väyläluokkaan. Lisäksi väylien palvelutasoluokituksessa kuvataan väylien teknistä tasoa ja ylläpitoluokitus perustuu siihen, minkä tasoisilla turvalaitteilla ne on varustettu. 

Kansalliset strategiat ja säädökset

Suomen meriliikennestrategiassa, on luotu taloutta, elinkeinoelämää ja työllisyyttä palveleva sekä ympäristönormit huomioon ottava näkemys vuosille 2014–2022. Strategiassa on valmisteltu visio vuodelle 2030 ”Kukoistava Suomi – fiksut meriyhteydet” sekä tunnistettu sen saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Vision tavoitteena on:

• varmistaa Suomen ulkomaankaupan ja kotimaan vesiliikenteen häiriötön ja kansantaloudellisesti kustannustehokas sekä kansainvälisen kilpailukyvyn takaava toiminta myös talviaikana; 

• Suomen kehittyminen talvi- ja ympäristöteknologian edelläkävijäksi ja korkean osaamisen vientimaaksi. Suomalainen varustamotoiminta on elinvoimaista ja kilpailukykyistä; 

• varmistaa tulevaisuuden osaajat merenkulun ja meriklusterin tarpeisiin sekä kehittää merenkulkualan tunnettuutta ja vetovoimaa;

• saavuttaa uitavan puhdas ja turvallinen Itämeri, joka houkuttelee virkistys- ja matkailutoimintaa alueelle ja tarjoaa laadukkaat merikuljetuspalvelut markkina-alueen käyttöön; 

• suomalaisen merenkulun kehittyminen Itämeren johtavaksi palveluntuottajaksi perustuen kestäviin logistisiin konsepteihin.

Vesilain tavoitteena on edistää, järjestää ja sovittaa yhteen vesivarojen ja vesiympäristön käyttöä niin, että se on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää; ehkäistä ja vähentää vedestä ja vesiympäristön käytöstä aiheutuvia haittoja; ja parantaa vesivarojen ja vesiympäristön tilaa.

Asetus vesikulkuväylien merkitsemisestä koskee merellä tai muussa vesistössä olevien kulkuväylien merkitsemistä sekä muuta vastaavaa vesiliikenteen ohjaamista ja turvaamista.

Vesiliikennelaki kokoaa yhteen vesiliikenteen liikennesäännöt ja liikennemerkit. Uudistuksen tavoitteena on lisätä vesiliikenteen turvallisuutta ja vastuullista veneilyä sekä mahdollistaa vesiliikenteen automaatio. Laki koskee lähtökohtaisesti sekä kauppamerenkulkua että huviveneilyä. Vesiliikennelakia täydentää vesiliikenneasetus.

Kappaletavaran merikuljetuksia säännellään merilaissa. Laki koskee Pohjoismaiden ja Suomen välisiä sekä kansainvälisiä kuljetuksia. 

Merenkulun ympäristönsuojelulain tarkoituksena on ehkäistä alusten toiminnasta aiheutuvaa ympäristön pilaantumista kieltämällä haitallisten aineiden päästäminen veteen ja ilmaan tai rajoittamalla tällaisten alueiden päästöjä. Lain tarkoituksena on myös järjestää alusten jätteiden vastaanotto satamissa. Lakia täydentää valtioneuvoston asetus merenkulun ympäristönsuojelusta.

Alusliikennepalvelulain tarkoituksena on alusliikenteen turvallisuuden lisääminen ja tehokkuuden parantaminen sekä alusliikenteestä ympäristölle aiheutuvien haittojen ehkäiseminen.

Asetuksella vaarallisten aineiden kuljetuksesta kappaletavarana aluksessa säädetään vaarallisten aineiden kuljetuksesta kappaletavarana. Lisäksi on annettu valtioneuvoston asetus vaarallisten aineiden kuljetuksesta ja tilapäisestä säilytyksestä satama-alueella.

Traficomin ohjeiden mukaan vesialueille ja rannalle väylien läheisyyteen tuulivoimaa rakennettaessa täytyy ottaa huomioon väylien turvaetäisyydet. Tuulivoimaloita, eikä myöskään kalankasvatusalueita tule sijoittaa väyläalueille tai ankkurointialueille. Suomessa ei ole määritetty tiettyjä etäisyysvaatimuksia laivaväylille, mutta usein merituulivoimalahankkeissa on vaadittu 1,5 km turvaetätäisyyttä tuulivoimaloista väyläalueisiin. Hankkeissa on selvitettävä vaikutukset ympäristön lisäksi meriliikenteen toimivuudelle.

Meripelastus käsitellään Maanpuolustuksen alla osana kokonaisturvallisuutta. 

 

Lähteet

Alusliikennepalvelulaki 623/2005

 

Asetus vaarallisten aineiden kuljetuksesta kappaletavarana aluksessa 666/1998

 

Asetus vesikulkuväylien merkitsemisestä 252/1978

 

HELCOM:in merenkulun suositukset

 

IMO:n Itämeren ja Pohjanmeren typenoksidipäästöjen erityisalueet (NECA-alueet)

 

IMO:n kasvihuonekaasustrategia 2018

 

IMO:n MARPOL 73/78-yleissopimus liitteineen

 

Kansainvälinen yleissopimus ihmishengen turvallisuudesta merellä (SOLAS-yleissopimus)

 

Liikenne- ja viestintäministeriö (2012) Tuulivoimaloiden vaikutukset liikenneturvallisuuteen, Selvitys etäisyysvaatimuksista tie-, rautatie, meri- ja lentoliikenteen osalta, 20/2012.

 

Liikenne- ja viestintäviraston antama ohje vesiväyläluokituksesta 2020

 

Liikenne- ja viestintäviraston viranomaistoiminta vesiväyläasioissa

 

Merilaki 674/1994

 

Merenkulun ympäristönsuojelulaki 1672/2009

 

Suomen meriliikennestrategia http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-243-388-6

 

Tuulivoimaloiden vaikutukset liikenneturvallisuuteen http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-243-321-3

 

Valtioneuvoston asetus merenkulun ympäristönsuojelusta 76/2010

 

Valtioneuvoston asetus vaarallisten aineiden kuljetuksesta ja tilapäisestä säilytyksestä satama-alueella 251/2005

 

Vesilaki 587/2011

 

Vesiliikennelaki 782/2019

 

Vesiliikenneasetus 124/1997

 

EU:n rikkidirektiivi 2016/802

 

www.finlex.fi

www.vayla.fi

www.lvm.fi

www.traficom.fi

www.ym.fi

www.logistiikanmaailma.fi/kuljetus/merikuljetus

www.shipowners.fi

www.merikotka.fi/meriliikenne

www.imo.org