Energian tuotanto ja siihen liittyvä rakennettu ja kaavoitettu infrastruktuuri käsittää merialueilla pääasiassa kaavoitettuja tuulivoima-alueita, merikaapeleita ja kaasuputkia. Lisäksi rannikolla sijaitsee useita voimalaitoksia, jotka hyödyntävät merialuetta muun muassa polttoaineen kuljetukseen ja jäähdytysveden lähteenä. Erityisesti Porvoon Kilpilahden öljynjalostamon ja Loviisan ydinvoimalan jäähdytyksen aiheuttama lämpökuorma mereen on suuri, mutta sen vaikutus rajoittuu muutaman kilometrin säteelle laitoksista.

Suomenlahdella maanpuolustuksen tarpeet rajoittavat voimakkaasti merituulivoiman tuotannon mahdollisuuksia eikä Suomenlahdella ole merituulivoimaloita. Kymenlaaksossa on rannikolla toiminnassa 10 tuulivoimalaa, jotka tuottavat n. 71 GWh vuosittain. Uudenmaan alueella ei ole rakennettua tuulivoimaa.

Suomi on vahvasti riippuvainen meriliikenteestä; 90 % viennistä ja 80 % tuonnista kulkee meriteitse. Meriliikenteen sujuvuudella on erittäin suuri merkitys Suomenlahdella. Suomenlahdella kuljetetaan suurin osa maan merirahdista sekä matkustajaliikenteestä.

Suomenlahden satamien kautta kulkee 50 000 tonnia rahtitavaraa vuosittain. Suurimmat Suomenlahden satamat ovat HaminaKotka, Helsinki, Hanko ja Sköldvik, joiden kautta kulkevan vienti- ja tuontitavaroiden arvo on lähes 60 % kaikesta Suomen tuonti- ja vientikuljetuksista. HaminaKotka on Suomen suurin yleissatama, jonka satamanosat koostuvat konttisatamasta, nestemäisten ja kuivabulk -tuotteiden satamasta, kaasusatamasta, RoRo-satamasta ja projektisatamasta. Sköldvikin satama on tonnimääriltään Suomen suurin satama. Sköldvikissä käsitellään pääasiassa raakaöljyä, valmiita öljytuotteita sekä kaasuja ja kemikaaleja. Hangon satama on erikoistunut metsäteollisuuden vientiin ja autojen tuontiin. Helsingin eri satamanosien kautta kulkee kontti- ja RoRo-liikennettä sekä irtolasteja.

Suomenlahden meriliikenteen tulevaisuus kytkeytyy myös muiden kuljetus- ja kulkumuotojen kehitykseen alueella. Keskeisiä ovat Euroopan laajuiseen TEN-T –verkostoon kuuluvat Pohjanmeri-Itämeri ja Skandinavia-Välimeri ydinverkkokäytävät.

Matkustajamääriltään Helsingin satama on Euroopan suurin matkustajasatama. Helsingin sataman kautta kulkee vuosittain noin 12,6 miljoonaa matkustajaa. Vilkkain reitti kulkee Helsingin ja Tallinnan välillä, mutta säännöllinen reittiliikenne palvelee suuressa määrin myös tavaraliikenteen tarpeita. Tallinnan ja Helsingin välinen merialue on huomattavan vilkkaasti liikennöity, mutta alusturvallisuuden katsotaan parantuneen viimeisten kymmenen vuoden aikana ja risteävän liikenteen törmäysriskin olevan pieni. Tukholman ja Helsingin välillä matkustajaliikenne on myös vilkasta. Risteilyliikenne Helsingistä Pietariin on ollut laskusuunnassa, kuljettaen 210 000 matkustajaa vuonna 2017. Kansainvälinen risteilyliikenne on sen sijaan kasvussa. Risteilijöiden käyntisatamia alueella ovat Helsinki ja Kotkan Mussalo ja Kantasatama.

Suomenlahden runsaat ja monipuoliset kalakannat luovat hyvät mahdollisuudet ammattikalastuksen lisäämiseen. Pienimuotoinen rannikon läheisyydessä tapahtuva ammattikalastus on useimmiten monilajikalastusta rysillä ja verkoilla.  Suomenlahdella toimivista kalastajista valtaosa onkin juuri rannikkokalastajia. Suunnittelualueella toimi vuonna 2019 ryhmään I kuuluvia kalastajia 47 ja ryhmään II kuuluvia kalastajia 220. Kalastus on viime aikoina ollut Suomenlahdella hiipuva elinkeino ammattikalastajien ikääntymisen vuoksi eikä toimiala houkuta uusia toimijoita. Troolauksen merkitys kalastuksessa on erittäin vähäistä verrattuna muihin Suomen merialueisiin.

Kuten Suomen merialueilla yleensäkin, valtaosa Suomenlahdelta saatavasta kalansaaliista on silakkaa ja kilohailia. Yhteensä näitä kalastetaan vuosittain reilut 10 miljoonaa kiloa. Näiden lisäksi Suomenlahdella kalastetaan muutamia kymmeniä tonneja kuhaa, lohta ja siikaa. Lohta suomalaiset kalastajat kalastavat Itämerenkin mittakaavassa merkittäviä määriä. Suomenlahdella kalastus on kuitenkin vähäistä muihin merialueisiin verrattuna. Kaikki Suomen tärkeimmät saaliin purkusatamat sijaitsevat Suomenlahden suunnittelualueen ulkopuolella.

Valtaosa Suomen merialueilla kasvatetusta kalasta tuotetaan Saaristomerellä. Suomenlahdella kalanviljely-yrityksiä on vain muutama. Kalankasvattamot keskittyvät itäiselle Suomenlahdelle, Loviisan, Pyhtään ja Virojoen merialueille. Suomenlahden heikko veden tila ei salli nykymuotoisen vesiviljelyn laajentamista.

Kalatalousalueet aloittivat toimintansa vuonna 2019 ja niiden tehtävänä on kalavarojen kestävän käytön ja hoidon suunnittelu ja ne laativat käyttö- ja hoitosuunnitelman vuoden 2021 loppuun mennessä. Kalatalousalue vastaa suunnitelman toimeenpanosta ja sen vaikutusten seurannasta. 

Saaristo- ja rannikkoalueilla sijaitsevat luonnon vetovoimakohteet, kulttuuriympäristöt ja maisema-alueet ovat merkittäviä tekijöitä merellisen matkailun kehittämisessä. Meri on kiistatta keskeinen elementti Suomenlahden alueen luonnossa, ja sikäli sen merkitys seudun vetovoimalle on suuri. Merenrantakaupunkien lisäksi Suomenlahden rannikolla on useita merellisiä kulttuurikohteita kuten linnoituksia, huvila- ja ruukkialueita ja hylkyjä. Merkittävin yksittäinen matkailukohde on UNESCO:n maailmanperintökohde Suomenlinna.

Suomenlahdella yksi selkeä merellisen matkailun vahvuus on sijainti vilkkaasti liikennöityjen laivareittien varrella. Vahvan reittiliikenteen lisäksi Tukholman, Pietarin ja muiden Itämeren piirin kulttuurikaupunkien läheisyys tekee alueesta houkuttelevan suurille risteilyaluksille, jotka ovat alkaneet pysähtyä Helsingin lisäksi myös Kotkassa.

Pääkaupunkiseutu on keskeinen matkailusolmu Helsinki-Vantaan lentoaseman ja vilkkaan matkustajalaivaliikenteen ansiosta. Pääkaupunkiseudulla tehdään kokonaisuudessaan yhtä paljon matkailijoiden yöpymisiä kuin koko muulla Suomen rannikkoalueella. Näistä puolet oli ulkomaisten vierailijoiden yöpymisiä.

Kalastus- ja luontomatkailun potentiaali Suomenlahdella on suuri. Kymijoki on merkittävä kalajoki. Vapaa-ajankalastuksessa ja kalastusmatkailussa on tapahtunut muutos tarvekalastuksesta virkistyskalastukseen, mikä luo matkailutoimialalle uusia mahdollisuuksia. Metsästysmatkailu painottuu Helsingin ja Porvoon väliselle merialueelle.

Virkistyskalastajat pyytävät merkittäviä määriä rannikon kalalajeja kuten ahventa ja kuhaa. Myös lohta ja taimenta saadaan lähes ammattikalastuksen verran. Arvoltaan ammatti- ja virkistyskalastajien saaliit ovat Suomenlahdella suunnilleen yhtä suuria. Kalastuksesta saatava virkistysarvo on moninkertaisesti saaliin arvoa suurempi. Metsästyspaine on suurinta Helsingistä Hankoon ulottuvalla merialueella ja merkittävimmät hylkeenpyynti- sekä merilinnustusalueet sijaitsevat Helsingin edustalla.

Merellinen ympäristö on tärkeä myös virkistyskäytölle. Suomen merellistä kansallispuistoista Suomenlahdella sijaitsevat Itäisen Suomenlahden ja Tammisaaren saariston kansallispuistot.

Merellinen kulttuuriperintö on maanpäällistä ja vedenalaista, aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä, joka liittyy ihmisen suhteeseen mereen ja jonkun yhteisön menneisyydestä löytyneisiin resursseihin.

Merellinen kulttuuriperintö on sekä konkreettisia jälkiä maisemassa että merelliseen maisemaan liittyviä taitoja, tapoja ja tottumuksia, kuten muun muassa käytänteitä, tietoa, tarinoita ja uskomuksia. Nämä ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle edesauttaen erilaisten yhteisöjen identiteettien esittämistä, rakentumista ja ylläpitämistä.

Merellinen kulttuuriperintö on ihmisen jättämiä jälkiä sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntyneitä elementtejä merellisessä ympäristössä. Merellinen kulttuuriperintö rajoittuu rannikkoalueen, saariston ja ulkomeren maanpäällisiin sekä osittain tai kokonaan veden alla oleviin kohteisiin ja näkyy muun  muassa vedenalaisena maisemana.

Merellinen kulttuuriperintö liittyy muun muassa rannikon ja saariston asuttamiseen, merenkulkuun, kalastukseen ja muuhun merelliseen pyyntikulttuuriin, sukeltamiseen sekä tapoihin ja uskomuksiin, jotka ovat liittäneet ihmisen osaksi merellistä ympäristöä.

Suomenlahden alueella saaristo ja rannikko on ollut yhteiskunnallisen kehityksen kehto. Jo jääkauden jälkeen saapuneet ensimmäiset kivikautiset asukkaat hyödynsivät rannikon riista- ja kala-apajia. Perinteinen saaristolaisasutus ja rannikon kalastajakylät ovat hyviä esimerkkejä Suomenlahden rakennetusta ympäristöstä. Rannikkovyöhyke on ollut kulttuurien kohtauspaikka niin sodan kuin rauhan aikoinakin. Kauppaa on tehty koko historiallisen ajan etenkin Ruotsiin ja Viroon, mutta myös muiden Itämeren ja Pohjanmeren rannikkovaltioiden kanssa.

Suomenlahdella sijaitsee suurin osa Suomen tunnetuista hylyistä, kaikkiaan 722 alusten hylkyä. Joukossa on alusten hylkyjä 1500-luvulta toiseen maailmansotaan saakka, niin kauppa- kuin sota-aluksia sekä huvialuksia, proomuja ja talonpoikaisaluksia ja niin edelleen. Hylkyjen moninaisuus on seurausta Suomenlahden keskeisestä asemasta väylänä ja kulkureittinä halki aikojen.

Nykyisen Kotkan alue oli Ruotsin ja Venäjän taistelujen näyttämönä 1700-luvun lopussa. Alueella käytiin kaksi meritaistelua (1788 ja 1790), joista jälkimmäinen oli Itämeren historian suurin meritaistelu laivojen ja miesten lukumäärän mukaan mitattuna. Meritaistelut muodostivat alueelle myös vedenalaista kulttuurimaisemaa.

Suomenlahden rannikolta tunnetaan lukuisia vanhoja satamapaikkoja ja Suomenlahden rannikolla kulkee ikivanha laivaväylä, jonka ensimmäinen kirjallinen selostus on tanskalainen ns. itineraario 1300-luvun taitteesta. Suomenlahden suunnittelualueen merelliseen infrastruktuuriin kuuluvat lisäksi väylät, kanavat, sillat, lossit ja laiturit ja liikennettä ohjanneet maa- ja merimerkit kuten kummelit, loistot ja majakat.

Sotahistoria ja puolustusrakennelmat kuuluvat kiinteästi Suomenlahden merelliseen perintöön. Jo rautakaudella varustettiin linnavuoria puolustautumista varten. Ruotsi-Suomen ja Venäjän suurvaltakamppailun aikana 1700-luvulla rannikkoa linnoitettiin systemaattisesti ja kaikki Suomen 1700-luvun linnoitukset sijaitsevat Suomenlahdella. Ruotsalaiset rakensivat Hangon edustan linnoitukset, Helsingin edustalle Suomenlinnan ja Loviisan edustalle Svartholman linnoituksen. Venäjä puolestaan rakennutti pääkaupunkinsa Pietarin suojaksi Kotkaan Ruotsinsalmen merilinnoituksen. Se oli osa laajempaa itärajan suojaksi rakennettua linnoitusketjua, joka jatkui Savonlinnaan saakka.

Rannikko- ja saaristoelämän suosio kasvoi 1800-luvun lopussa ja vuosisadan alussa, jonka myötä merellisiä terveyskylpylöitä rakennettiin Suomenlahdella Helsingin Kaivopuistoon, Hankoon ja Loviisaan. Kylpylöiden myötä kaupunkeihin syntyi myös huvilayhdyskuntia.

Suomenlahden suunnittelualueen rannikoilta voidaan tunnistaa useampia omaleimaisia maisema-alueita. Uudellamaalla näitä ovat Tammisaaren läntinen saaristorannikko ja Tammisaaren ja Inkoon edustan saaristorannikko sekä Porkkalan ja Sipoon ja Porvoon ja Loviisan väliset saaristorannikot. Näiden eteläpuolella aukeaa ulkomeri. Kymenlaakson puolella saariston maisema-alue jaetaan Tammion ja Rankin eteläpuoliseen maisema-alueeseen ja Haapasaaren ulkomerialueeseen. Rannikolta voidaan tunnistaa Pyhtään, Kotkan, Haminan ja Virolahden rannikkoalueet.

Kulttuuriperinnön merkintöjen osana on esitetty merellisiä arvoja omaavia kansallisia kaupunkipuistoja. Kansalliset kaupunkipuistot sijaitsevat Suomenlahdella Hangossa, Porvoossa ja Kotkassa. Kansallisten kaupunkipuistojen tavoitteena on säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä laajana, eheänä kokonaisuutena. Porvoon kaupunkipuiston alue on kulttuuri- ja luonnonmaisemaltaan jokisuun maisemaa, johon pitkä asutushistoria ja kulttuuri ovat jättäneet näkyvät jäljet. Alueeseen kuuluu keskeisiä muinaismuistoalueita ja historiallisia kaupunkialueita, vakiintuneita vanhoja puisto- ja virkistysalueita sekä luonnonsuojelualueita. Kotkan kaupunkipuistossa on edustettuna erityisesti alueen kalastus-, sahateollisuus, sota-, merenkulku- sekä kaupankäyntihistoria, jotka ovat merkityksellisiä myös valtakunnallisesti. Alueeseen kuuluu itäisen Suomenlahden merialueita, keskustan puistoja ja rakennettuja kortteleita sekä Kymijoen rantoja. Hangon kaupunkipuiston alue käsittää mantereella rannikon viheralueita, hiekkarantoja ja kantakaupungin arvokkaita osia, merellä alue rajautuu maakunnan rajaa ja se kattaa kantakaupungin eteläpuoliset saaret ja läntisen saariston.

Alueellisen kulttuuriperinnön tilannekuvan rakentamisen ja suunnitteluratkaisujen tukena on ollut Museoviraston valmistelema Suomen merellisen kulttuuriperinnön tilannekuvaus 2019 (linkki).

Meriteollisuus koostuu laitevalmistajista, kokonaistoimittajista, suunnittelutoimistoista, ohjelmisto- ja järjestelmätoimittajista sekä laivanrakennus-, korjaus- ja offshore-telakoista. Meriteollisuudessa on paljon erilaista erikoisosaamista vaativaa ja edistyksellistä teknologiaa kehittävää ja hyödyntävää liiketoimintaa, millä on suuri merkitys myös innovaatioiden syntymisen kannalta. Suomenlahden alueella on merkittävää meriteollisuusalan osaamista ja koulutusta, kuten Aalto-yliopiston meritekniikan koulutusohjelma. Suomenlahdella Helsingin Länsisataman kanssa samalla alueella toimii myös Helsingin telakka. HaminaKotkan sataman aluekokonaisuuksiin sijoittuu merkittävää satamaliitännäistä teollisuutta, kuten metalliteollisuutta, energian- ja kemian teollisuutta sekä biojalostamotoimintaa.

Öljyntorjunnan tutkimus- ja kehittämistoiminta on Suomenlahden alueella huippuluokkaa. Myös arktisen merenkulun osaaminen nähdään alueen kansainvälisenä vahvuutena.

Suomen merialueiden pohjasedimentit ovat geologisesti katsoen hyvin nuoria. Käytännössä kaikki merihiekka ja -soravarannot ovat syntyneet viimeisen jääkauden loppuvaiheessa tai sen jälkeen viimeisten 13 000 vuoden aikana. Hyödyntämiskelpoiset varannot sijaitsevat pääasiassa jäätikön sulamisvaiheessa syntyneiden harjujen merenalaisissa jatkeissa ja reunamoreenimuodostumissa. Vähäisemmässä määrin hyödyntämiskelpoista aineista voi löytyä muistakin moreenikerrostumista tai eroosiohiekkakerrostumista. Virtaavan veden ja erityisesti aallokon vaikutuksesta syntyy jatkuvasti laajuudeltaan erilaisia eroosiohiekkakerrostumia. 

Merenpohjan mineraalivarantojen osalta mielenkiintoisia ovat rautamangaanisaostumat, joita on tutkittu 1960-luvulta lähtien niiden rauta-, mangaani-, fosfori- ja maametallivarantojen vuoksi. Rautamangaanisaostumia esiintyy lähes kaikilla Suomen merialueilla. Myös merenpohjaan sitoutuneen fosforin hyödyntämismahdollisuuksia on pohdittu viime vuosina.

Merihiekan ja -soranotto on toistaiseksi ollut pienimuotoista Suomessa, mutta maanpäällisten käytettävissä olevien luonnon sora – ja hiekkavarojen saatavuuden heikentyessä erityisesti kasvukeskuksien läheisyydessä on kuitenkin odotettavissa, että tarve hyödyntää merenpohjan varantoja kasvaa nykyisestä.  Geologian tutkimuskeskuksen tuottamassa taustaselvityksessä tehdyn arvioin mukaan Suomen merialueilla olisi hiekkaa ja soraa noin 2–3 mrd m³, mikä vastaa noin 50 vuoden kiviainesten käyttöä Suomessa. Arvio perustuu kartoitettujen hiekka- ja soraesiintymien pinta-alaan ja viiden metrin kerrostumapaksuuteen. Neitseellisten kiviainesten käyttöä pyritään kuitenkin jatkuvasti vähentämään, ja kiviaineshuollossa siirrytään yhä enemmän kiertotalouteen.

Lähes kaikilla Suomen merialueilla esiintyy rautamangaanisaostumia, jotka ovat syntyneet hapellisissa olosuhteissa biogeokemiallisten prosessien tuloksena. Suomenlahden merialueella on GTK:n ja VELMUn tuottamien aineistojen ja mallinnusten perusteella runsaasti rautamangaanimuodostumia.

Suomenlahdella merihiekan ja -soran ottoa on tehty lähinnä satamien tarpeisiin. Helsingin edustalla sijaitsevat ottoalueet Soratonttu ja Itätonttu. Lisäksi Loviisan edustalla sijaitsee merihiekan ja -soranottoalue. Tarvetta käyttää merenpohjan kiviaineksia on vähentänyt mm. isojen infra- ja muiden rakennushankkeiden yhteydessä syntynyt kiviaines.

Sininen bioteknologia on uusi toimiala, joka tarkoittaa merialueen käytön näkökulmasta erityisesti merellä tuotettavia ja korjattavia biomassoja ja niiden tuotantopotentiaalia. Suomessa biomassapotentiaalia on tunnistettu lähinnä järviruo’on ja vähempiarvoisen kalan osalta. Levien kasvattaminen on Suomen olosuhteissa vähäisen valon ja kylmien lämpötilojen takia haasteellista. Viljelypotentiaalia olisi erilaisissa hukkalämpöä ja ravinteita sisältävissä vesissä, joita muodostuu esimerkiksi selluteollisuudessa ja jätevesissä. Simpukoiden viljelyssä Suomessa haasteena on alhaiset suolapitoisuudet ja heikot lämpötilaolosuhteet verrattuna muihin Itämeren alueisiin. Potentiaalia erikoistuotteiden jalostukseen on erityisesti kalatalouden sivuvirroissa.

Maanpuolustuksen erityistarpeet on tunnistettu ja huomioitu EU- lainsäädännössä meristrategiadirektiivissä ja kansallisessa lainsäädännössä maankäyttö- ja rakennuslaissa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan maanpuolustuksen tarpeet tulee varmistaa ja huomioida alueidenkäytönsuunnittelussa sekä merialuesuunnittelussa.

Puolustusvoimat toteuttaa lain puolustusvoimista (551/2007) ja aluevalvontalain (755/2000) perusteella ilma – ja merivalvontaa kaikkialla Suomen valtakunnan alueella ja Suomen lähialueella. Maanpuolustus edellyttää puolustusvoimien aktiivista toimintaa merialueilla, eli merialueiden kattavaa meri- ja ilmavalvontaa. Suomenlahti ja Saaristomeren eteläosat ovat Suomen kokonaismaanpuolustuksen kannalta erittäin tärkeitä alueita.

Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttaminen rajoittaa joillakin alueilla merialueiden muuta käyttöä toimintojen luonteesta, sijainnista ja ajankohdasta riippuen. Merialueilla sijaitsee Puolustusvoimien suoja-alueita (18 kpl), ampuma- ja harjoitusalueita sekä niihin liittyviä vaara- ja rajoitusalueita. Maanpuolustuksen kannalta keskeistä ovat myös väylästön käytettävyys, normaaliolojen johtamisjärjestelmien tarpeet ja Puolustusvoimien vedenalaiset rakenteet. Suomen merialueilla voi lisäksi edelleen olla sodanaikaisia merimiinoja ja muita ammuksia sekä erilaisista toiminnoista peräisin olevia haitta-aineita. Nämä tulee ottaa huomioon ja tarkastella tapauskohtaisesti yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa.

Suomen merialueelle, aluevesille on määritelty valtakunnan turvallisuuden ja aluevalvonnan järjestämisen kannalta tärkeitä ja rajoiltaan tarkkaan määriteltyjä suoja-alueita. Suomen 18 suoja-aluetta sijaitsevat Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Aluevalvontalaissa säädetään suoja-alueista ja suoja-alueilla noudatettavista toimintarajoituksista, joiden tarkoituksena on osaltaan varmistaa Suomen alueellinen koskemattomuus. Suoja-alueilla sijaitsee yleensä sotilasalue, johon liittyy 100 metrin lähestymiskielto. Alue on merkitty maihinnousun kieltävillä kylteillä. Tämä rajoittaa ankkurointia alueella. Toiminta suoja-alueilla vaatii luvan.

Suomenlahti on maanpuolustuksen kannalta merkittävä alue ja EU:n ulkoraja. Suomenlahdella sijaitseva puolustusvoimien toiminta on huomioitu merialuesuunnitelman laadinnassa mm. tuulivoimaa rajoittavana tekijänä ja yhtenä tekijänä muiden toimintojen yhteensovittamisessa.