Merituulivoima on maailmanlaajuisesti nopeimmin kasvava energiantuotannon lähde. Tähän ovat vaikuttaneet teknologian kehitys, koko ajan kasvava turbiinien koko sekä merkittävästi lisääntyneet tuotantovolyymit.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alue on tuulivoimatuotannon kannalta otollista aluetta. Tuulisuusolosuhteet ovat hyvät ja olemassa oleva satamainfrastruktuuri tukee offshore-hankkeiden toteuttamista. Merialueet ovat Merenkurkkua lukuun ottamatta vähäsaarisia. Pysyvä ja vapaa-ajan asutus sekä luonto- ja maisema-arvot painottuvat rannikolle ja sen tuntumaan. Erityisesti Perämerellä etuna on merialueen mataluus: merituulivoimarakentaminen voidaan viedä jo nykytekniikalla varsin kauas merelle. Selkämeri on Perämerta syvempi ja potentiaaliset merituulivoima-alueet sijoittuvat keskimäärin lähemmäs rannikkoa. Pohjoisen Selkämeren laaja talousvyöhyke ja Perämeren uloimmat osat ovat liian syviä pohjaperusteisille voimaloille. Koko suunnittelualueella haasteena ovat talviset jääolosuhteet.

Suunnittelualueella tuulivoimaloita on rakennettu alueella olevien satamien yhteyteen ja jonkin verran keinosaarille rannan läheisyyteen. Nykytilassa tuulivoimatuotantoa on muun muassa Tornion Röyttässä, Kemin Ajoksessa sekä Raahen sataman alueella. Varsinaisia merituulivoima-alueita ei ole. Maakuntakaavoissa on osoitettu useita merituulivoimaloiden rakentamiseen soveltuvia alueita. Rakentamisen mahdollistamia tuulivoimayleiskaavoja on laadittu Iin Suurhiekan ja Raahen-Pyhäjoen Maanahkiaisen alueille. Useita alueita on esiselvitysvaiheessa. Suunnitellut merituulivoima-alueet eivät ole toistaiseksi edenneet rakentamisvaiheeseen.

Meriliikenteellä on merkittävä rooli Suomen talouden ja huoltovarmuuden kannalta – 90 % viennistä ja 80 % tuonnista kulkee meriteitse. Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella meriliikenteellä on keskeinen merkitys alueen teollisuuden kuljetusten, saavutettavuuden ja kilpailukyvyn kannalta. Suunnittelualueen maakuntien alueelle sijoittuu merkittävää metalli-, metsä- ja kemiateollisuutta, jonka kuljetusten kannalta meriyhteydet palvelevat.  Merenkurkussa Vaasan ja Uumajan välillä on säännöllistä henkilöliikennettä.

Merenkulun näkökulmasta alueen ominaispiirteitä ovat jääolosuhteet talvella sekä Merenkurkussa ja Perämeren alueella merialueen mataluus. Rannikkovesien mataluuden vuoksi satamiin johtavat meriväylät ovat ratkaisevan tärkeitä. Merenkurkun alueella on erityinen merkitys Perämeren saavutettavuuden kannalta. Alueen satamia ja niihin liittyviä väyliä ylläpidetään ja kehitetään aktiivisesti muun muassa ruoppauksin. Kehittämishankkeilla pyritään parantamaan satamien toiminta- ja kehittämisedellytyksiä sekä mahdollistamaan uusien satamiin tukeutuvien toimintojen toteutuminen. Ruoppaukset ovat merenkulun elinehto, mutta ruoppauksella ja kertyvien massojen läjityksellä on myös vaikutuksia ympäristöön.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella sijaitsee useita merkittäviä satamia, joista kuusi kuusi kuuluu TEN-T- kattavan verkon kansainvälisesti merkittäviin satamiin: Kemi, Oulu, Raahe, Kokkola, Pietarsaari ja Kaskinen. Muita merkittäviä satamia on Torniossa, Kalajoella ja Pietarsaaressa. Useimmat satamista ovat tavaraliikenteen yleissatamia, osa satamista on keskittynyt palvelemaan tiettyä teollisuuslaitosta. Merenkurkussa Vaasassa on alueen ainoa matkustaja- ja rahtisatama. Kokkolan satama on Suomen kolmanneksi suurin yleissatama KotkaHaminan ja Helsingin sataman jälkeen. Satamat ovat keskeisiä solmukohtia ihmisten ja tavaroiden kuljetuksen kannalta ja satamien alueelle sijoittuu paljon satamaliitännäistä teollisuuden toimintaa.

Suunnittelualueella säännöllistä lauttaliikennettä on Vaasan ja Uumajan välillä. Lauttayhteys käsittää sekä henkilö- että rahtiliikenteen. Saariston kulkuyhteyksiin liittyvää lauttaliikennettä on Oulun ja Hailuodon välillä sekä Pohjanmaalla väleillä Kaskinen–Eskilsö ja Moikipää (Korsnäs) – Bergö (Maalahti). Oulun ja Hailuodon välille on suunnitteilla kiinteä yhteys, joka korvaa valmistuessaan nykyisen lauttaliikenteen.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella harjoitetaan runsaasti ammatti- ja vapaa-ajan kalastusta. Suunnittelualueella toimii noin 200 kaupallista kalastajaa (ryhmä I, ryhmään II kuuluvia kalastajia on 1200). Käytännössä kaikki rannikkovedet ja Merenkurkun saaristo ovat kalastuksen kannalta soveltuvia alueita. Perämerellä kaupallinen kalastus keskittyy leimallisesti rannikkovesiin. Selkämeren alueella harjoitetaan myös avomerialueen troolikalastusta. Alueella on jonkin verran ruokakalan kasvatusta ja kalanjalostusta harjoittavia yrityksiä. Kalasatamien verkosto on kattava ja mahdollistaa osaltaan kalastuselinkeinon harjoittamisen alueella.

Kalastustoimialan tavoitteena on rannikkokalastuksen ja kalatalousalan kehittäminen sekä kalan kysynnän kasvattaminen. Alan keskeisiä kehittämistoimia ovat muun muassa rannikkokalastuksen ja kalasatamien käytön kehittäminen, kalan laadun parantaminen, osaamisen parantaminen ja uusien kalastajien rekrytointi sekä markkinoinnin, verkostoitumisen ja yhteistyön lisääminen. Haasteena on päätoimisten kalastajien määrä, joka on pitkällä aikavälillä laskenut jyrkästi.

Suunnittelualueella ammattikalastus on monipuolista. Tärkeimpiä pyyntimuotoja ovat pohjaverkko- ja rysäkalastus. Silakan troolausta harjoitetaan etenkin Selkämeren pohjoisosassa. Perämerellä troolilla kalastetaan erityisesti muikkua. Kalavesiä hoidetaan laajoin kalanistutuksin. Kemi-, Ii-, ja Oulujoelle määrätyillä velvoiteistutuksilla on kalastukselle iso merkitys. Velvoiteistutusten lisäksi alueen kalataloustoimijat harjoittavat vapaaehtoista kalaveden hoitoa.

Kansallisen vesiviljelystrategian 2022 tavoitteena on lisätä kalankasvatusta Suomessa. Kalankasvatus on nykytilanteessa (keskiarvo vuosilta 2013–2017) jakautunut Suomen merialueilla 78 % osuudella Saaristonmeren ja Selkämeren eteläosan merialueelle. Suomenlahdella sijaitsee 12 % kalankasvatuksesta ja Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella 10 %. Valtioneuvoston kansallisen vesiviljelystrategian mukaan uusi tuotanto jakautuu alueille, joilla vesialueen ekologinen tila on hyvä. Nykytuotanto jäisi paikalleen.

Kalankasvatuksen kehittämisen esteeksi voi lyhyellä aikavälillä muodostua vesien tila; uusimman rannikkovesien tilaluokituksen vesien tila on Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella heikentynyt ja hyvässä tilassa olevia vesimuodostumia on ainoastaan Merenkurkussa ja Perämeren alueella. Kalankasvatuksen aiheuttamia rehevöitymisongelmia olisi mahdollista vähentää sijoittamalla tuotantolaitoksia avomerelle, mutta Suomessa jääolot ja aallokon terävyys estävät nykyteknologiaan perustuvan ympärivuotisen tuotannon.

Pohjoisen Selkämeren ja Perämeren alueilla olemassa olevia kalanviljelylaitoksia sijaitsee nykyisellään Pohjois-Pohjanmaalla Iissä sekä Pohjanmaalla Kaskisessa ja Kristiinankaupungin alueella. Kasvatustoimintaa ollaan käynnistämässä Oulussa ja toimijoilla on suunnitelmia kasvatuksen käynnistämiseksi myös muilla alueilla. Ammattikalastus ja kalanviljelylaitokset voivat osittain hyödyntää samaa satama- ja muuta infrastruktuuria.

Kalatalousalueet aloittivat toimintansa vuonna 2019 ja niiden tehtävänä on kalavarojen kestävän käytön ja hoidon suunnittelu ja ne laativat käyttö- ja hoitosuunnitelman vuoden 2021 loppuun mennessä. Kalatalousalue vastaa suunnitelman toimeenpanosta ja sen vaikutusten seurannasta. 

Saaristo- ja rannikkoalueiden luonto, kulttuuriympäristöt ja maisema-alueet ovat merkittäviä tekijöitä merellisen matkailun kehittämisessä. Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueelle sijoittuu useita matkailukohteita, joiden vetovoima perustuu osin meren läheisyyteen. Suunnittelualueen merkittävin saaristo on Merenkurkussa, jonka vetovoimaa lisää alueen status maailmanperintökohteena. Muualla alueella matkailu on painottunut rannikolle, mutta myös saarilla on merkitystä käyntikohteita. Erityispiirteenä ovat talvi ja jääpeite, jotka avaavat mahdollisuuksia kehittää ainutlaatuista talvimatkailua.

Suunnittelualueella on runsaasti vapaa-ajan asutusta ja lomamökkejä. Veneilyä ja muuta merialueen virkistyskäyttöä harrastetaan kaikkialla rannikon tuntumassa ja saaristoissa. Luontoperusteisen matkailun ja virkistyskäytön kannalta merkitystä on saarilla, luonnonsuojelualueilla ja muilla kohteilla. Vapaa-ajankalastus ja metsästys ovat tärkeitä suomalaisia harrastuksia myös merialueella. Kalastusmatkailun suosio on kasvamassa. Suunnittelualueella sijaitsee kaksi merkittävää lohijokea, Tornionjoki ja Simojoki. Pohjanlahti ja varsinkin Perämeri ovat koko Itämeren tärkeimpiä hylkeenpyyntialueita, ja tästä syystä myös pyyntikulttuuri on säilynyt täällä pisimpään. Vapaa-ajankalastus- ja metsästysmahdollisuudet tukevat omalta osaltaan elinvoimaista ja hyvinvoivaa saaristokulttuuria.

Suomen rannikkoalueet ovat yksi kansallisista matkailun teema-alueista. Suunnittelualueella matkailutoimiala on käynnistänyt laajan kehittämisyhteistyön Vaasasta Tornioon ja Haaparantaan ulottuvalla rannikkoalueella. Tavoitteena on kehittää ”arktisen meren” ja rannikkoalueen merellistä vetovoimaa, siihen liittyvää palveluliiketoimintaa ja yhteistyötä eri toimijoiden ja alueiden välillä. Erikoistuminen tarjoaisi alueelle matkailun kehittämisen ja profiloitumisen mahdollisuuksia. Nykytilassa etenkin luontomatkailu on toistaiseksi pitkälti kesäsesonkiin sidottu ja sitä tulisikin kehittää kohti ympärivuotisempaa palvelutarjontaa.

Lapissa matkailun kannalta tärkeitä alueita ovat Kemin ja Tornion rannikkoseutu ja Perämeren kansallispuisto, joka on suunnittelualueen ainoa kansallispuisto. Pohjois-Pohjanmaalla matkailun ja virkistyskäytön kannalta merkittävimmät alueet sijoittuvat rannikolle (Kalajoki, Oulu ja Liminka), mutta myös saarilla on matkailun kannalta merkitystä (mm. Raahen saaristo ja Hailuoto). Kalajoen merialueella muun muassa Rahjan saaristo ja Maakallan saari ovat merkittäviä kohteita. Limingassa sijaitseva Liminganlahden luontokeskus toimii Suomen Ramsar-kosteikkokeskuksena. Keski-Pohjanmaalla Kokkolassa Tankarin majakkasaari on merkittävä käyntikohde ja saaristokierrokset ovat suosittu matkailuelämys, minkä lisäksi rannikolla ja saaristossa on monipuoliset mahdollisuudet erilaisiin luontoaktiviteetteihin. Pohjanmaalla matkailun kannalta tärkeimpiä kohteita ovat maailmanperintökohde Korkea rannikko – Merenkurkun saaristo sekä majakka- ja luotsiyhdyskunnat.

Merellinen kulttuuriperintö on maanpäällistä ja vedenalaista, aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä, joka liittyy ihmisen suhteeseen mereen ja jonkun yhteisön menneisyydestä löytyneisiin resursseihin.

Merellinen kulttuuriperintö on sekä konkreettisia jälkiä maisemassa että merelliseen maisemaan liittyviä taitoja, tapoja ja tottumuksia, kuten muun muassa käytänteitä, tietoa, tarinoita ja uskomuksia. Nämä ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle edesauttaen erilaisten yhteisöjen identiteettien esittämistä, rakentumista ja ylläpitämistä.

Merellinen kulttuuriperintö on ihmisen jättämiä jälkiä sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntyneitä elementtejä merellisessä ympäristössä. Merellinen kulttuuriperintö rajoittuu rannikkoalueen, saariston ja ulkomeren maanpäällisiin sekä osittain tai kokonaan veden alla oleviin kohteisiin ja näkyy muun  muassa vedenalaisena maisemana.

Merellinen kulttuuriperintö liittyy muun muassa rannikon ja saariston asuttamiseen, merenkulkuun, kalastukseen ja muuhun merelliseen pyyntikulttuuriin, sukeltamiseen sekä tapoihin ja uskomuksiin, jotka ovat liittäneet ihmisen osaksi merellistä ympäristöä.

Suunnittelualueella merelliset kulttuuriarvot liittyvät kalastukseen, hylkeenpyyntiin, merenkulkuun majakkasaarineen, saariston maatalouteen sekä rannikon veneenrakennus- ja muuhun teollisuuteen. Suunnittelualueelle sijoittuu useita valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita sekä lukuisia merkittäviä merellistä kulttuuriperintöä edustavia rakennuksia kuten majakoita, luotsiasemia ja kalastajayhdyskuntia. Merenkurkun maailmanperintöalue on merkittävä ympäristö niin luonnon- kuin kulttuuriperinnönkin kannalta. Hailuoto on kulttuuriympäristönä omaleimainen kokonaisuus.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueelta ei ole kattavaa tietoa vedenalaisten muinaisjäännösten sijainneista.  Yleisin vedenalaisen kulttuuriperinnön löytötyyppi ovat alusten hylyt. Inventointeja on tehty vähän ja voidaankin arvioida, että alueelta on vielä löytämättä runsaasti hylkyjä ja muuta vedenalaista kulttuuriperintöä.

Matala rannikko, rannan edustalla oleva laaja saaristo ja rantalinja, joka on maankohoamisen (lähes metri sadassa vuodessa) kautta jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa, ovat Pohjanlahden rannikolla ominaisia merelliseen kulttuuriympäristöön vaikuttavia ympäristötekijöitä. Merellistä perintöä löytyy niin maakunnan korkeimmilta alueilta kuin merenpohjastakin.

Alueellisen kulttuuriperinnön tilannekuvan rakentamisen ja suunnitteluratkaisujen tukena on ollut Museoviraston valmistelema Suomen merellisen kulttuuriperinnön tilannekuvaus 2019 (linkki).

Meriteollisuus koostuu laitevalmistajista, kokonaistoimittajista, suunnittelutoimistoista, ohjelmisto- ja järjestelmätoimittajista sekä laivanrakennus-, korjaus- ja offshore-telakoista. Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella on jonkin verran meriteollisuuteen ja laajempaan meriklusteriin liittyvää yritystoimintaa muun muassa Vaasan ja Oulun seudulla. Vaasassa on merkittävien meriteollisuuden järjestelmävalmistajien toimipisteitä, niihin liittyvää alihankintaa sekä varustamo- ja satamatoimintaa. Kokkolan-Pietarsaaren seudulla on veneenrakennusteollisuutta. Oulun meriklusteri on erikoistunut satamatoimintaan. Suunnittelualueen sinisen talouden tilannekuvassa (2018) nostettiin meriteollisuuteen liittyvänä vahvuutena esille myös alueen monipuolinen metalliteollisuus.

Meriteollisuuden kilpailukykyä voidaan vahvistaa digitalisaation, innovaatioiden ja tutkimuksen tukemisen myötä. Merialueiden käytössä on mahdollista tukea tätä kehitystä muun muassa luomalla merelle uuden teknologian testausalueita. Merellä tapahtuvan offshore-toiminnan, kuten tuulivoimatuotannon ja vesiviljelyn, näkökulmasta suunnittelualueen erityispiirteenä ovat haastavat avomeriolosuhteet mukaan lukien talvinen jääpeite. Alueen olosuhteet voivat olla kannustava tekijä erikoistuneiden innovaatioiden luomiselle. Tällaiselle erikoisosaamiselle voi olla myös kansainvälistä kysyntää.

Suomen merialueiden pohjasedimentit ovat geologisesti katsoen hyvin nuoria. Käytännössä kaikki merihiekka ja -soravarannot ovat syntyneet viimeisen jääkauden loppuvaiheessa tai sen jälkeen viimeisten 13 000 vuoden aikana. Hyödyntämiskelpoiset varannot sijaitsevat pääasiassa jäätikön sulamisvaiheessa syntyneiden harjujen merenalaisissa jatkeissa ja reunamoreenimuodostumissa. Vähäisemmässä määrin hyödyntämiskelpoista aineista voi löytyä muistakin moreeni- tai eroosiohiekkakerrostumista. 

Merenpohjan mineraalivarantojen osalta mielenkiintoisia ovat rautamangaanisaostumat, joita on tutkittu 1960-luvulta lähtien niiden rauta-, mangaani-, fosfori- ja maametallivarantojen vuoksi. Rautamangaanisaostumia esiintyy lähes kaikilla Suomen merialueilla. Myös merenpohjaan sitoutuneen fosforin hyödyntämismahdollisuuksia on pohdittu viime vuosina.

Merihiekan ja -soranotto on toistaiseksi ollut pienimuotoista Suomessa, mutta maanpäällisten käytettävissä olevien luonnon sora – ja hiekkavarojen saatavuuden heikentyessä erityisesti kasvukeskuksien läheisyydessä on kuitenkin odotettavissa, että tarve hyödyntää merenpohjan varantoja kasvaa nykyisestä.  Geologian tutkimuskeskuksen tuottamassa taustaselvityksessä tehdyn arvioin mukaan Suomen merialueilla olisi hiekkaa ja soraa noin 2–3 mrd m³, mikä vastaa noin 50 vuoden kiviainesten käyttöä Suomessa. Arvio perustuu kartoitettujen hiekka- ja soraesiintymien pinta-alaan ja viiden metrin kerrostumapaksuuteen. Neitseellisten kiviainesten käyttöä pyritään kuitenkin jatkuvasti vähentämään, ja kiviaineshuollossa siirrytään yhä enemmän kiertotalouteen.

Perämeren alueella on ollut kiinnostusta merihiekan ottoon. Pohjois-Pohjanmaalla on tutkittu merihiekan nostoa vuosina 2007–2010. Hankkeet eivät ole kuitenkaan toteutuneet ja suunnittelualueella ei tällä hetkellä harjoiteta merkittävää merihiekan hyödyntämistä tai muuta kaivannaistoimintaa. Merihiekan ottotoiminta liittyy usein isoihin yksittäisiin hankkeisiin ja vaatii lisäksi myös toimivaa kuljetuslogistiikkaa, vastaanottosataman käsittelyterminaaleineen sekä laajan varastoalueen.

Sininen bioteknologia on uusi toimiala, joka tarkoittaa merialueen käytön näkökulmasta erityisesti merellä tuotettavia ja korjattavia biomassoja ja niiden tuotantopotentiaalia. Suomessa biomassapotentiaalia on tunnistettu lähinnä järviruo’on ja vähempiarvoisen kalan osalta. Levien kasvattaminen on Suomen olosuhteissa vähäisen valon ja kylmien lämpötilojen takia haasteellista. Viljelypotentiaalia olisi erilaisissa hukkalämpöä ja ravinteita sisältävissä vesissä, joita muodostuu esimerkiksi selluteollisuudessa ja jätevesissä. Simpukoiden viljelyssä Suomessa haasteena on alhaiset suolapitoisuudet ja heikot lämpötilaolosuhteet verrattuna muihin Itämeren alueisiin. Potentiaalia erikoistuotteiden jalostukseen on erityisesti kalatalouden sivuvirroissa.

Maanpuolustuksen erityistarpeet on tunnistettu ja huomioitu EU-lainsäädännössä meristrategiadirektiivissä ja kansallisessa lainsäädännössä maankäyttö- ja rakennuslaissa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan maanpuolustuksen tarpeet tulee varmistaa ja huomioida alueidenkäytönsuunnittelussa sekä merialuesuunnittelussa.

Puolustusvoimat toteuttaa lain puolustusvoimista (551/2007) ja aluevalvontalain (755/2000) perusteella ilma- ja merivalvontaa kaikkialla Suomen valtakunnan alueella ja Suomen lähialueella. Maanpuolustus edellyttää puolustusvoimien aktiivista toimintaa merialueilla, eli merialueiden kattavaa meri- ja ilmavalvontaa. Suomenlahti ja Saaristomeren eteläosat ovat Suomen kokonaismaanpuolustuksen kannalta erittäin tärkeitä alueita.

Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttaminen rajoittaa joillakin alueilla merialueiden muuta käyttöä toimintojen luonteesta, sijainnista ja ajankohdasta riippuen. Merialueilla sijaitsee Puolustusvoimien suoja-alueita (18 kpl), ampuma- ja harjoitusalueita sekä niihin liittyviä vaara- ja rajoitusalueita. Maanpuolustuksen kannalta keskeistä ovat myös väylästön käytettävyys, normaaliolojen johtamisjärjestelmien tarpeet ja Puolustusvoimien vedenalaiset rakenteet. Suomen merialueilla voi lisäksi edelleen olla sodanaikaisia merimiinoja ja muita ammuksia sekä erilaisista toiminnoista peräisin olevia haitta-aineita. Nämä tulee ottaa huomioon ja tarkastella tapauskohtaisesti yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa.

Suomen merialueelle, aluevesille on määritelty valtakunnan turvallisuuden ja aluevalvonnan järjestämisen kannalta tärkeitä ja rajoiltaan tarkkaan määriteltyjä suoja-alueita. Suomen 18 suoja-aluetta sijaitsevat Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Aluevalvontalaissa säädetään suoja-alueista ja suoja-alueilla noudatettavista toimintarajoituksista, joiden tarkoituksena on osaltaan varmistaa Suomen alueellinen koskemattomuus. Suoja-alueilla sijaitsee yleensä sotilasalue, johon liittyy 100 metrin lähestymiskielto. Alue on merkitty maihinnousun kieltävillä kylteillä. Tämä rajoittaa ankkurointia alueella. Toiminta suoja-alueilla vaatii luvan.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueelle sijoittuu laaja puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalue Kokkolan Vattajanniemelle sekä sen edustan merialueelle (Lohtajan alue). Pohjois-Pohjanmaan rannikolle ja merialueelle on perustettu ns. Perämeren tutkakompensaatioalue. Tutkakompensaatioalueen tavoitteena on mahdollistaa tuulivoimaloiden rakentaminen alueella siten, etteivät tuulivoimalat häiritse puolustusvoimien tutkajärjestelmän toimintaa.