Pohjoinen Selkämeri, Merenkurkku ja Perämeri

Tilannekuva

Suunnittelualueen kuvaus

Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alue on laaja ja kattaa maantieteellisesti osia kolmesta eri merialueesta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 32 000 km2, joka on 39 % Suomen merialueiden pinta-alasta ja 8 % koko Itämeren pinta-alasta.

Selkämeren pohjoisosa on suunnittelualueen mereisin osa-alue, joka vaihettuu Merenkurkun kautta lähes makeavetiseen Perämereen. Selkämeren pohjoisosassa rannikko on melko avoin ja vähäsaarinen. Suunnittelualueen syvimmät kohdat (200 m) sijaitsevat Selkämerellä.

Merenkurkku sijaitsee Pohjanlahden kapeimmassa kohdassa Selkämeren ja Perämeren välissä. Merenkurkun saaristo on laaja, rikkonainen ja matala. Alueella on noin 7000 saarta ja luotoa. Maankohoamisen vaikutus muuttaa maisemaa jatkuvasti. Merenkurkussa maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen Suomen maankohoamisrannikko on edustavimmillaan. Merenkurkku on geologiselta monimuotoisuudeltaan yksi Itämeren rikkaimpia. Merenpohjaa hallitsevat lohkareiset De Geer -moreenikentät. Ainutlaatuisen geologiansa takia Merenkurkun saaristo on nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi Suomen toistaiseksi ainoana luonnonperintökohteena vuonna 2006. Se muodostaa yhdessä Ruotsin Korkean rannikon kanssa maailmanperintökohteen High Coast – Kvarken archipelago (Korkea rannikko – Merenkurkun saaristo).

Perämerelle leimaa-antava piirre on meriveden pieni suolapitoisuus. Saaristot ovat niukkoja ja rannat loivia. Meri on erityisesti Perämeren pohjukassa matala – syvyys on alle 20 metriä vielä kaukana rannikolta. Leutoja talvia lukuun ottamatta meri jäätyy koko suunnittelualueella, mutta jääpeitteinen aika on pisin Perämerellä. Perämeren erityispiirteenä ovat laajat hiekkapohjat, joiden osuus on merkittävä Kokkolan pohjoispuolella.

Geologia, vesiympäristön ominaispiirteet ja ilmastotekijät poikkeavat toisistaan suunnittelualueen etelä- ja pohjoisosassa, mikä heijastuu myös alueen elinympäristöihin ja lajistoon. Suolaisempaan veteen sopeutuneet lajit ovat runsaampia Selkämerellä, kun taas makean veden lajit runsastuvat Perämerellä. Suunnittelualueella Merenkurkun pohjoisosa muodostaa useiden Itämeren lajien pysyvän esiintymisen pohjoisen rajan.

Pohjanlahden keskeisenä ominaispiirteenä on maankohoaminen, jonka seurauksena ranta-alueet ja niiden kasvillisuus ovat jatkuvassa muutoksessa. Maankohoamisella on monenlaisia vaikutuksia, jotka ilmenevät erityisesti muutoksina rannikon olosuhteissa. Rannat mataloituvat, uutta maata paljastuu merestä ja rantaviiva vetäytyy koko ajan kauemmaksi. Maankohoamisrannikon luonto on omaleimaista erilaisine rantoineen, pienvesineen ja metsineen. Meren mataloituminen aiheuttaa satamien sekä laiva- ja veneväylien ruoppaustarvetta.

Suunnittelualueen rannikolle sijoittuu lukuisia erikokoisia asutuskeskittymiä sekä haja-asutusta. Suurimpia rannoilla sijaitsevia kaupunkeja ovat maakuntakeskukset Oulu, Vaasa ja Kokkola. Noin 20 000 asukkaan kaupunkeja ovat myös Tornio, Kemi, Raahe ja Pietarsaari. Suunnittelualueella on kaksi saaristokuntaa (Maalahti ja Hailuoto) sekä neljä saaristo-osakuntaa (Luoto, Mustasaari, Närpiö ja Vöyri). Saaristolain mukaan saaristoon katsotaan kuuluviksi sellaiset merialueen ja sisävesistöjen saaret, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä, sekä muut saaret ja mantereen alueet, jotka ovat muutoin olosuhteiltaan saaristoon verrattavissa. Suunnittelualueen rannikolla ja saaristossa merkittävimmät vapaa-ajan asumisen keskittymät ovat Vaasan seudulla Merenkurkussa sekä Kokkolan saaristossa. Vapaa-ajan asuntoja on tasaisesti muuallakin koko rannikolla. Vapaata rantaviivaa on säilynyt erityisesti suojelualueilla.

Merialueen merkittävimpiä käyttömuotoja nykytilassa ovat meriliikenne, virkistyskäyttö ja kaupallinen kalastus. Alueella on useita tavaraliikenteen satamia ja niihin liittyviä väyliä, joiden kulkusyvyyttä on viime vuosina parannettu ruoppauksin. Rannikolla on useita merkittäviä teollisia keskittymiä, muun  muassa metalli-, metsä- ja kemianteollisuutta. Myös matkailu sijoittuu pääosin rannikolle – luontomatkailua on myös merialueella, jossa luonto- ja kulttuurikohteet toimivat keskeisinä vetovoimatekijöinä.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren valuma-alue on laaja. Esimerkiksi Perämereen kulkeutuu vesiä 260 000 km2 suuruiselta valuma-alueelta Suomen ja Ruotsin pohjoisosia myöten. Suunnittelualueelle laskevat lukuisat joet tuovat mukanaan makeaa vettä, ravinteita ja kiintoainesta. Jokien valuma-alueiden maankäyttö vaikuttaa olennaisesti merialueen ja rannikon tilaan.

Meriympäristön tila

Ihminen on vaikuttanut meriympäristöön pitkään ja monin tavoin, minkä seurauksena Itämeren tila on heikentynyt. Meriympäristön tilaa heikentävät muun muassa ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormitus, ruoppaukset ja läjitykset, vesirakentaminen, vieraslajit, kalastus, roskaantuminen ja vedenalainen melu. Meriympäristön hyvän tilan saavuttaminen edellyttää ihmispaineiden vähentämistä ja uusien merialueelle sijoittuvien toimintojen sijoittamista ja suunnittelua siten, että haitalliset vaikutukset olisivat mahdollisimman vähäiset.

Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimmät merialueet sijoittuvat mataliin rannikkovesiin ja saaristoihin. Rannikon matalissa vesissä ympäristöolosuhteet ovat kasvillisuudelle, kalastolle ja muulle eliöstölle suotuisimmat. Syvemmälle mentäessä valon määrä vähenee, eikä kasvillisuutta enää esiinny. Kasvillisuuden hallitsemat matalikot ovat tärkeitä elinympäristöjä monille kalalajeille ja linnuille. Useat vedenalaiset elinympäristöt ja lajit ovat uhanalaisia. Tärkein uhanalaistumisen syy on rehevöityminen. Muita syitä ovat vesirakentaminen, vesiliikenne, kemialliset haittavaikutukset, ilmastonmuutos ja vieraslajit.

Merialueella saaristoineen on tärkeä merkitys kymmenien saaristo- ja kosteikkolintulajien pesimäalueena ja muuttoreittinä, jonka varrella on useita kansainvälisesti tärkeitä levähdys- ja ruokailualueita. Suunnittelualueen saaristoissa ja rannikolla esiintyy useita koko maailman mittakaavassakin ainutlaatuisia, maankohoamisrannikolle ominaisia luontotyyppejä ja kasvilajeja. Alueella esiintyy kaksi merinisäkäslajia: harmaahylje ja itämerennorppa. Itämerennorppa on riippuvainen jäästä ja sen esiintyminen Itämerellä painottuu vahvasti Perämeren alueelle.

Meri- ja saaristoluonnon biologista monimuotoisuutta on pyritty suojelemaan perustamalla suojelualueita. Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella on lukuisia suojelualueita, joista merkittävimmät kuuluvat myös kansainvälisiin suojeluohjelmiin tai -sopimuksiin. Suunnittelualueella Natura 2000 -verkoston pinta-ala on noin 2 300 km2, joka on noin 7,2 % koko alueen pinta-alasta. Pinta-alaltaan laajimpia suojelualueita ovat Merenkurkun saaristo, Kokkolan ja Luodon saaristot, Liminganlahti sekä Perämeren kansallispuisto. Avomerellä Natura- tai muita suojelualueita on vähemmän.

Merkittävin meren tilaa heikentävä tekijä on liiallinen ravinnekuormitus ja siitä aiheutuva rehevöityminen. Rehevöitymisen seurauksia ovat muun muassa pohjien happikato, leväesiintymien yleistyminen ja muutokset lajistossa.  Suunnittelualueella ravinteita mereen tulee eniten maataloudesta. Muita kuormituslähteitä ovat muun muassa metsätalous, haja-asutus, jätevedenpuhdistamot sekä teollisuuslaitokset. Ongelmana on erityisesti hajakuormitus, jossa ei ole tapahtunut oleellista muutosta vesiensuojelutoimista huolimatta. Suunnittelualueella meren tila on rehevöitymisen osalta arvioitu kokonaisuutena heikoksi. Rehevöityminen on voimistunut 2010-luvulla. Ravinnetasot ovat toisaalta paremmat kuin muilla Suomen merialueilla, eikä avomerellä tai saaristoalueilla ole havaittavissa merkittävää happikatoa.

Suunnittelualueella rannikkovesien tila vaihtelee hyvästä välttävään. Hyvässä tilassa ovat ainoastaan Merenkurkun ulkosaariston alue ja Perämeren eteläosan ulommat rannikkovedet. Lähempänä rannikkoa vedet ovat tyydyttävässä tai välttävässä tilassa. Erinomaisessa tilassa olevia vesialueita ei ole. Rannikkovesien tila on mennyt heikompaan suuntaan uuden, kolmannen kierroksen (2019) arvioinnin perusteella. Luokkaan hyvä kuuluva merialue on supistunut huomattavasti. Edellisessä arvioinnissa esimerkiksi Perämeri oli luokiteltu valtaosin hyvään ekologiseen tilaan, mutta uuden arvioinnin mukaan aiemmin hyvässä tilassa olleiden alueiden luokitus on laskenut tyydyttäväksi.

Meren tilan kuvaajatTila
Rehevöityminen
Epäpuhtauksien pitoisuudet ja vaikutukset
Epäpuhtaudet ruokakalassa
Roskaantuminen
Energia ja vedenalainen melu
Hydrografiset muutokset
Vieraslajit
Kaupalliset kalat
Luonnon monimuotoisuus
Ravintoverkot
Selitteet 
Positiivinen
Osittain hyvä ja osittain huono
Negatiivinen
Ei tiedossa

Suomessa meriympäristön tilaa arvioidaan osana merenhoidon suunnittelua, joka perustuu lakiin vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2014). Tässä esitettävä yhteenveto meriympäristön tilasta suunnittelualueella perustuu keskeisesti merenhoidon suunnittelussa laadittuun Meriympäristön tila 2018 –raporttiin (PDF). Merenhoidon tila-arviointi kattaa meriluonnon monimuotoisuuden, kaupallisten kalakantojen ja ravintoverkkojen tilan, vieraslajien leviämisen tilanteen, rehevöitymisen, roskaantumisen ja vaarallisten ja haitallisten aineiden tilan. Meriympäristön tila luokitellaan kaikkien näiden tekijöiden osalta joko hyväksi tai heikoksi. Merenhoidon tila-arviointia täydentää vesienhoidossa tehtävä pintavesien luokittelu, joka kattaa rannikkovedet. Vesienhoidon luokittelussa pintavedet jaetaan viiteen ekologiseen luokkaan: huonoihin, välttäviin, tyydyttäviin, hyviin, ja erinomaisiin. 

Suunnittelualueella meriympäristön tila on hyvä vieraslajien, ravintoverkkojen, merenpohjan koskemattomuuden, hydrografisten muutosten (paikalliset muutokset meren lämpötilassa, suolapitoisuudessa ja virtauksissa) ja ruokakalan epäpuhtauksien osalta. Rehevöitymisen lisäksi meriympäristön tilassa on puutteita muun muassa luonnon monimuotoisuudessa (mm. rannikon pohjaelinympäristöjen heikentyminen sekä itämerennorpan tilanne) ja haitallisten aineiden (erityisesti radioaktiivisuus) pitoisuuksissa. Arvioitujen kalalajien tila on hyvä lukuun ottamatta meritaimenta, Simojoen lohikantaa, Perämeren vaellussiikaa ja meriharjusta. Aiemmin meriharjus on esiintynyt laajalti suunnittelualueella, mutta nyt viimeisimpiä esiintymisalueita ovat Ouran saaristo, Merenkurkku ja Iin Krunnit. Krunnien alue on ainoa tiedossa oleva meriharjuksen lisääntymispaikka. Merialueen roskaantumisesta ja ihmistoiminnan aiheuttaman melun vaikutuksista on vasta rajallisesti tietoa, joten niiden osalta arviointia ei ole vielä tehty.

Sininen kasvu

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alue on laaja ja alueelle mahtuu monimuotoisesti eri toimintoja. Tällä hetkellä siniseen talouteen liittyvää toimintaa on lähinnä meriliikenteen, kalatalouden ja matkailun toimialoilla, mutta alueella nähdään tilaa ja mahdollisuuksia myös muiden toimialojen kasvulle. Merellisyys on jo nyt tärkeä matkailun vetovoimatekijänä, mutta matkailussa ja merialueen virkistyskäytössä koetaan olevan vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Meriluonto ja merellinen kulttuuriperintö houkuttelevat alueelle matkailijoita ja tarjoavat puitteita vapaa-ajan aktiviteeteille.  Suunnittelualueella myös merituulivoiman tuotanto on tunnistettu yhdeksi mahdolliseksi kasvualaksi. Pitkä talvi ja jääolosuhteet aiheuttavat haasteita muun muassa meriliikenteelle, mutta avaavat toisaalta kehittämismahdollisuuksia esimerkiksi talvimatkailulle.

Sininen talous viittaa mereen perustuviin elinkeinoihin. Siniseen talouteen kuuluu toiminta, joka sijaitsee meriympäristössä, hyödyntää merestä saatavia luonnonvaroja, tai on mukana sellaisten hyödykkeiden tai palveluiden toiminnassa, joka edesauttaa taloudellista toimintaa meriympäristössä.

Sininen kasvu tarkoittaa ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävällä tavalla toteutettua merellisten resurssien käyttöä.

Sinisen talouden tilannekuva merialuesuunnittelun lähtökohtana 2018 -raportti (PDF)

Merituulivoima on maailmanlaajuisesti nopeimmin kasvava energiantuotannon lähde. Tähän ovat vaikuttaneet teknologian kehitys, koko ajan kasvava turbiinien koko sekä merkittävästi lisääntyneet tuotantovolyymit.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alue on tuulivoimatuotannon kannalta otollista aluetta. Tuulisuusolosuhteet ovat hyvät ja olemassa oleva satamainfrastruktuuri tukee offshore-hankkeiden toteuttamista. Merialueet ovat Merenkurkkua lukuun ottamatta vähäsaarisia. Pysyvä ja vapaa-ajan asutus sekä luonto- ja maisema-arvot painottuvat rannikolle ja sen tuntumaan. Erityisesti Perämerellä etuna on merialueen mataluus: merituulivoimarakentaminen voidaan viedä jo nykytekniikalla varsin kauas merelle. Selkämeri on Perämerta syvempi ja potentiaaliset merituulivoima-alueet sijoittuvat keskimäärin lähemmäs rannikkoa. Pohjoisen Selkämeren laaja talousvyöhyke ja Perämeren uloimmat osat ovat liian syviä pohjaperusteisille voimaloille. Koko suunnittelualueella haasteena ovat talviset jääolosuhteet.

Suunnittelualueella tuulivoimaloita on rakennettu alueella olevien satamien yhteyteen ja jonkin verran keinosaarille rannan läheisyyteen. Nykytilassa tuulivoimatuotantoa on muun muassa Tornion Röyttässä, Kemin Ajoksessa sekä Raahen sataman alueella. Varsinaisia merituulivoima-alueita ei ole. Maakuntakaavoissa on osoitettu useita merituulivoimaloiden rakentamiseen soveltuvia alueita. Rakentamisen mahdollistamia tuulivoimayleiskaavoja on laadittu Iin Suurhiekan ja Raahen-Pyhäjoen Maanahkiaisen alueille. Useita alueita on esiselvitysvaiheessa. Suunnitellut merituulivoima-alueet eivät ole toistaiseksi edenneet rakentamisvaiheeseen.

Meriliikenteellä on merkittävä rooli Suomen talouden ja huoltovarmuuden kannalta – 90 % viennistä ja 80 % tuonnista kulkee meriteitse. Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella meriliikenteellä on keskeinen merkitys alueen teollisuuden kuljetusten, saavutettavuuden ja kilpailukyvyn kannalta. Suunnittelualueen maakuntien alueelle sijoittuu merkittävää metalli-, metsä- ja kemiateollisuutta, jonka kuljetusten kannalta meriyhteydet palvelevat.  Merenkurkussa Vaasan ja Uumajan välillä on säännöllistä henkilöliikennettä.

Merenkulun näkökulmasta alueen ominaispiirteitä ovat jääolosuhteet talvella sekä Merenkurkussa ja Perämeren alueella merialueen mataluus. Rannikkovesien mataluuden vuoksi satamiin johtavat meriväylät ovat ratkaisevan tärkeitä. Merenkurkun alueella on erityinen merkitys Perämeren saavutettavuuden kannalta. Alueen satamia ja niihin liittyviä väyliä ylläpidetään ja kehitetään aktiivisesti muun muassa ruoppauksin. Kehittämishankkeilla pyritään parantamaan satamien toiminta- ja kehittämisedellytyksiä sekä mahdollistamaan uusien satamiin tukeutuvien toimintojen toteutuminen. Ruoppaukset ovat merenkulun elinehto, mutta ruoppauksella ja kertyvien massojen läjityksellä on myös vaikutuksia ympäristöön.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella sijaitsee useita merkittäviä satamia, joista kuusi kuusi kuuluu TEN-T- kattavan verkon kansainvälisesti merkittäviin satamiin: Kemi, Oulu, Raahe, Kokkola, Pietarsaari ja Kaskinen. Muita merkittäviä satamia on Torniossa, Kalajoella ja Pietarsaaressa. Useimmat satamista ovat tavaraliikenteen yleissatamia, osa satamista on keskittynyt palvelemaan tiettyä teollisuuslaitosta. Merenkurkussa Vaasassa on alueen ainoa matkustaja- ja rahtisatama. Kokkolan satama on Suomen kolmanneksi suurin yleissatama KotkaHaminan ja Helsingin sataman jälkeen. Satamat ovat keskeisiä solmukohtia ihmisten ja tavaroiden kuljetuksen kannalta ja satamien alueelle sijoittuu paljon satamaliitännäistä teollisuuden toimintaa.

Suunnittelualueella säännöllistä lauttaliikennettä on Vaasan ja Uumajan välillä. Lauttayhteys käsittää sekä henkilö- että rahtiliikenteen. Saariston kulkuyhteyksiin liittyvää lauttaliikennettä on Oulun ja Hailuodon välillä sekä Pohjanmaalla väleillä Kaskinen–Eskilsö ja Moikipää (Korsnäs) – Bergö (Maalahti). Oulun ja Hailuodon välille on suunnitteilla kiinteä yhteys, joka korvaa valmistuessaan nykyisen lauttaliikenteen.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella harjoitetaan runsaasti ammatti- ja vapaa-ajan kalastusta. Suunnittelualueella toimii noin 200 kaupallista kalastajaa (ryhmä I, ryhmään II kuuluvia kalastajia on 1200). Käytännössä kaikki rannikkovedet ja Merenkurkun saaristo ovat kalastuksen kannalta soveltuvia alueita. Perämerellä kaupallinen kalastus keskittyy leimallisesti rannikkovesiin. Selkämeren alueella harjoitetaan myös avomerialueen troolikalastusta. Alueella on jonkin verran ruokakalan kasvatusta ja kalanjalostusta harjoittavia yrityksiä. Kalasatamien verkosto on kattava ja mahdollistaa osaltaan kalastuselinkeinon harjoittamisen alueella.

Kalastustoimialan tavoitteena on rannikkokalastuksen ja kalatalousalan kehittäminen sekä kalan kysynnän kasvattaminen. Alan keskeisiä kehittämistoimia ovat muun muassa rannikkokalastuksen ja kalasatamien käytön kehittäminen, kalan laadun parantaminen, osaamisen parantaminen ja uusien kalastajien rekrytointi sekä markkinoinnin, verkostoitumisen ja yhteistyön lisääminen. Haasteena on päätoimisten kalastajien määrä, joka on pitkällä aikavälillä laskenut jyrkästi.

Suunnittelualueella ammattikalastus on monipuolista. Tärkeimpiä pyyntimuotoja ovat pohjaverkko- ja rysäkalastus. Silakan troolausta harjoitetaan etenkin Selkämeren pohjoisosassa. Perämerellä troolilla kalastetaan erityisesti muikkua. Kalavesiä hoidetaan laajoin kalanistutuksin. Kemi-, Ii-, ja Oulujoelle määrätyillä velvoiteistutuksilla on kalastukselle iso merkitys. Velvoiteistutusten lisäksi alueen kalataloustoimijat harjoittavat vapaaehtoista kalaveden hoitoa.

Kansallisen vesiviljelystrategian 2022 tavoitteena on lisätä kalankasvatusta Suomessa. Kalankasvatus on nykytilanteessa (keskiarvo vuosilta 2013–2017) jakautunut Suomen merialueilla 78 % osuudella Saaristonmeren ja Selkämeren eteläosan merialueelle. Suomenlahdella sijaitsee 12 % kalankasvatuksesta ja Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella 10 %. Valtioneuvoston kansallisen vesiviljelystrategian mukaan uusi tuotanto jakautuu alueille, joilla vesialueen ekologinen tila on hyvä. Nykytuotanto jäisi paikalleen.

Kalankasvatuksen kehittämisen esteeksi voi lyhyellä aikavälillä muodostua vesien tila; uusimman rannikkovesien tilaluokituksen vesien tila on Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella heikentynyt ja hyvässä tilassa olevia vesimuodostumia on ainoastaan Merenkurkussa ja Perämeren alueella. Kalankasvatuksen aiheuttamia rehevöitymisongelmia olisi mahdollista vähentää sijoittamalla tuotantolaitoksia avomerelle, mutta Suomessa jääolot ja aallokon terävyys estävät nykyteknologiaan perustuvan ympärivuotisen tuotannon.

Pohjoisen Selkämeren ja Perämeren alueilla olemassa olevia kalanviljelylaitoksia sijaitsee nykyisellään Pohjois-Pohjanmaalla Iissä sekä Pohjanmaalla Kaskisessa ja Kristiinankaupungin alueella. Kasvatustoimintaa ollaan käynnistämässä Oulussa ja toimijoilla on suunnitelmia kasvatuksen käynnistämiseksi myös muilla alueilla. Ammattikalastus ja kalanviljelylaitokset voivat osittain hyödyntää samaa satama- ja muuta infrastruktuuria.

Kalatalousalueet aloittivat toimintansa vuonna 2019 ja niiden tehtävänä on kalavarojen kestävän käytön ja hoidon suunnittelu ja ne laativat käyttö- ja hoitosuunnitelman vuoden 2021 loppuun mennessä. Kalatalousalue vastaa suunnitelman toimeenpanosta ja sen vaikutusten seurannasta. 

Saaristo- ja rannikkoalueiden luonto, kulttuuriympäristöt ja maisema-alueet ovat merkittäviä tekijöitä merellisen matkailun kehittämisessä. Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueelle sijoittuu useita matkailukohteita, joiden vetovoima perustuu osin meren läheisyyteen. Suunnittelualueen merkittävin saaristo on Merenkurkussa, jonka vetovoimaa lisää alueen status maailmanperintökohteena. Muualla alueella matkailu on painottunut rannikolle, mutta myös saarilla on merkitystä käyntikohteita. Erityispiirteenä ovat talvi ja jääpeite, jotka avaavat mahdollisuuksia kehittää ainutlaatuista talvimatkailua.

Suunnittelualueella on runsaasti vapaa-ajan asutusta ja lomamökkejä. Veneilyä ja muuta merialueen virkistyskäyttöä harrastetaan kaikkialla rannikon tuntumassa ja saaristoissa. Luontoperusteisen matkailun ja virkistyskäytön kannalta merkitystä on saarilla, luonnonsuojelualueilla ja muilla kohteilla. Vapaa-ajankalastus ja metsästys ovat tärkeitä suomalaisia harrastuksia myös merialueella. Kalastusmatkailun suosio on kasvamassa. Suunnittelualueella sijaitsee kaksi merkittävää lohijokea, Tornionjoki ja Simojoki. Pohjanlahti ja varsinkin Perämeri ovat koko Itämeren tärkeimpiä hylkeenpyyntialueita, ja tästä syystä myös pyyntikulttuuri on säilynyt täällä pisimpään. Vapaa-ajankalastus- ja metsästysmahdollisuudet tukevat omalta osaltaan elinvoimaista ja hyvinvoivaa saaristokulttuuria.

Suomen rannikkoalueet ovat yksi kansallisista matkailun teema-alueista. Suunnittelualueella matkailutoimiala on käynnistänyt laajan kehittämisyhteistyön Vaasasta Tornioon ja Haaparantaan ulottuvalla rannikkoalueella. Tavoitteena on kehittää “arktisen meren” ja rannikkoalueen merellistä vetovoimaa, siihen liittyvää palveluliiketoimintaa ja yhteistyötä eri toimijoiden ja alueiden välillä. Erikoistuminen tarjoaisi alueelle matkailun kehittämisen ja profiloitumisen mahdollisuuksia. Nykytilassa etenkin luontomatkailu on toistaiseksi pitkälti kesäsesonkiin sidottu ja sitä tulisikin kehittää kohti ympärivuotisempaa palvelutarjontaa.

Lapissa matkailun kannalta tärkeitä alueita ovat Kemin ja Tornion rannikkoseutu ja Perämeren kansallispuisto, joka on suunnittelualueen ainoa kansallispuisto. Pohjois-Pohjanmaalla matkailun ja virkistyskäytön kannalta merkittävimmät alueet sijoittuvat rannikolle (Kalajoki, Oulu ja Liminka), mutta myös saarilla on matkailun kannalta merkitystä (mm. Raahen saaristo ja Hailuoto). Kalajoen merialueella muun muassa Rahjan saaristo ja Maakallan saari ovat merkittäviä kohteita. Limingassa sijaitseva Liminganlahden luontokeskus toimii Suomen Ramsar-kosteikkokeskuksena. Keski-Pohjanmaalla Kokkolassa Tankarin majakkasaari on merkittävä käyntikohde ja saaristokierrokset ovat suosittu matkailuelämys, minkä lisäksi rannikolla ja saaristossa on monipuoliset mahdollisuudet erilaisiin luontoaktiviteetteihin. Pohjanmaalla matkailun kannalta tärkeimpiä kohteita ovat maailmanperintökohde Korkea rannikko – Merenkurkun saaristo sekä majakka- ja luotsiyhdyskunnat.

Merellinen kulttuuriperintö on maanpäällistä ja vedenalaista, aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä, joka liittyy ihmisen suhteeseen mereen ja jonkun yhteisön menneisyydestä löytyneisiin resursseihin.

Merellinen kulttuuriperintö on sekä konkreettisia jälkiä maisemassa että merelliseen maisemaan liittyviä taitoja, tapoja ja tottumuksia, kuten muun muassa käytänteitä, tietoa, tarinoita ja uskomuksia. Nämä ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle edesauttaen erilaisten yhteisöjen identiteettien esittämistä, rakentumista ja ylläpitämistä.

Merellinen kulttuuriperintö on ihmisen jättämiä jälkiä sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntyneitä elementtejä merellisessä ympäristössä. Merellinen kulttuuriperintö rajoittuu rannikkoalueen, saariston ja ulkomeren maanpäällisiin sekä osittain tai kokonaan veden alla oleviin kohteisiin ja näkyy muun  muassa vedenalaisena maisemana.

Merellinen kulttuuriperintö liittyy muun muassa rannikon ja saariston asuttamiseen, merenkulkuun, kalastukseen ja muuhun merelliseen pyyntikulttuuriin, sukeltamiseen sekä tapoihin ja uskomuksiin, jotka ovat liittäneet ihmisen osaksi merellistä ympäristöä.

Suunnittelualueella merelliset kulttuuriarvot liittyvät kalastukseen, hylkeenpyyntiin, merenkulkuun majakkasaarineen, saariston maatalouteen sekä rannikon veneenrakennus- ja muuhun teollisuuteen. Suunnittelualueelle sijoittuu useita valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita sekä lukuisia merkittäviä merellistä kulttuuriperintöä edustavia rakennuksia kuten majakoita, luotsiasemia ja kalastajayhdyskuntia. Merenkurkun maailmanperintöalue on merkittävä ympäristö niin luonnon- kuin kulttuuriperinnönkin kannalta. Hailuoto on kulttuuriympäristönä omaleimainen kokonaisuus.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueelta ei ole kattavaa tietoa vedenalaisten muinaisjäännösten sijainneista.  Yleisin vedenalaisen kulttuuriperinnön löytötyyppi ovat alusten hylyt. Inventointeja on tehty vähän ja voidaankin arvioida, että alueelta on vielä löytämättä runsaasti hylkyjä ja muuta vedenalaista kulttuuriperintöä.

Matala rannikko, rannan edustalla oleva laaja saaristo ja rantalinja, joka on maankohoamisen (lähes metri sadassa vuodessa) kautta jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa, ovat Pohjanlahden rannikolla ominaisia merelliseen kulttuuriympäristöön vaikuttavia ympäristötekijöitä. Merellistä perintöä löytyy niin maakunnan korkeimmilta alueilta kuin merenpohjastakin.

Alueellisen kulttuuriperinnön tilannekuvan rakentamisen ja suunnitteluratkaisujen tukena on ollut Museoviraston valmistelema Suomen merellisen kulttuuriperinnön tilannekuvaus 2019 (linkki).

Meriteollisuus koostuu laitevalmistajista, kokonaistoimittajista, suunnittelutoimistoista, ohjelmisto- ja järjestelmätoimittajista sekä laivanrakennus-, korjaus- ja offshore-telakoista. Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueella on jonkin verran meriteollisuuteen ja laajempaan meriklusteriin liittyvää yritystoimintaa muun muassa Vaasan ja Oulun seudulla. Vaasassa on merkittävien meriteollisuuden järjestelmävalmistajien toimipisteitä, niihin liittyvää alihankintaa sekä varustamo- ja satamatoimintaa. Kokkolan-Pietarsaaren seudulla on veneenrakennusteollisuutta. Oulun meriklusteri on erikoistunut satamatoimintaan. Suunnittelualueen sinisen talouden tilannekuvassa (2018) nostettiin meriteollisuuteen liittyvänä vahvuutena esille myös alueen monipuolinen metalliteollisuus.

Meriteollisuuden kilpailukykyä voidaan vahvistaa digitalisaation, innovaatioiden ja tutkimuksen tukemisen myötä. Merialueiden käytössä on mahdollista tukea tätä kehitystä muun muassa luomalla merelle uuden teknologian testausalueita. Merellä tapahtuvan offshore-toiminnan, kuten tuulivoimatuotannon ja vesiviljelyn, näkökulmasta suunnittelualueen erityispiirteenä ovat haastavat avomeriolosuhteet mukaan lukien talvinen jääpeite. Alueen olosuhteet voivat olla kannustava tekijä erikoistuneiden innovaatioiden luomiselle. Tällaiselle erikoisosaamiselle voi olla myös kansainvälistä kysyntää.

Suomen merialueiden pohjasedimentit ovat geologisesti katsoen hyvin nuoria. Käytännössä kaikki merihiekka ja -soravarannot ovat syntyneet viimeisen jääkauden loppuvaiheessa tai sen jälkeen viimeisten 13 000 vuoden aikana. Hyödyntämiskelpoiset varannot sijaitsevat pääasiassa jäätikön sulamisvaiheessa syntyneiden harjujen merenalaisissa jatkeissa ja reunamoreenimuodostumissa. Vähäisemmässä määrin hyödyntämiskelpoista aineista voi löytyä muistakin moreeni- tai eroosiohiekkakerrostumista. 

Merenpohjan mineraalivarantojen osalta mielenkiintoisia ovat rautamangaanisaostumat, joita on tutkittu 1960-luvulta lähtien niiden rauta-, mangaani-, fosfori- ja maametallivarantojen vuoksi. Rautamangaanisaostumia esiintyy lähes kaikilla Suomen merialueilla. Myös merenpohjaan sitoutuneen fosforin hyödyntämismahdollisuuksia on pohdittu viime vuosina.

Merihiekan ja -soranotto on toistaiseksi ollut pienimuotoista Suomessa, mutta maanpäällisten käytettävissä olevien luonnon sora – ja hiekkavarojen saatavuuden heikentyessä erityisesti kasvukeskuksien läheisyydessä on kuitenkin odotettavissa, että tarve hyödyntää merenpohjan varantoja kasvaa nykyisestä.  Geologian tutkimuskeskuksen tuottamassa taustaselvityksessä tehdyn arvioin mukaan Suomen merialueilla olisi hiekkaa ja soraa noin 2–3 mrd m3, mikä vastaa noin 50 vuoden kiviainesten käyttöä Suomessa. Arvio perustuu kartoitettujen hiekka- ja soraesiintymien pinta-alaan ja viiden metrin kerrostumapaksuuteen. Neitseellisten kiviainesten käyttöä pyritään kuitenkin jatkuvasti vähentämään, ja kiviaineshuollossa siirrytään yhä enemmän kiertotalouteen.

Perämeren alueella on ollut kiinnostusta merihiekan ottoon. Pohjois-Pohjanmaalla on tutkittu merihiekan nostoa vuosina 2007–2010. Hankkeet eivät ole kuitenkaan toteutuneet ja suunnittelualueella ei tällä hetkellä harjoiteta merkittävää merihiekan hyödyntämistä tai muuta kaivannaistoimintaa. Merihiekan ottotoiminta liittyy usein isoihin yksittäisiin hankkeisiin ja vaatii lisäksi myös toimivaa kuljetuslogistiikkaa, vastaanottosataman käsittelyterminaaleineen sekä laajan varastoalueen.

Sininen bioteknologia on uusi toimiala, joka tarkoittaa merialueen käytön näkökulmasta erityisesti merellä tuotettavia ja korjattavia biomassoja ja niiden tuotantopotentiaalia. Suomessa biomassapotentiaalia on tunnistettu lähinnä järviruo’on ja vähempiarvoisen kalan osalta. Levien kasvattaminen on Suomen olosuhteissa vähäisen valon ja kylmien lämpötilojen takia haasteellista. Viljelypotentiaalia olisi erilaisissa hukkalämpöä ja ravinteita sisältävissä vesissä, joita muodostuu esimerkiksi selluteollisuudessa ja jätevesissä. Simpukoiden viljelyssä Suomessa haasteena on alhaiset suolapitoisuudet ja heikot lämpötilaolosuhteet verrattuna muihin Itämeren alueisiin. Potentiaalia erikoistuotteiden jalostukseen on erityisesti kalatalouden sivuvirroissa.

Maanpuolustuksen erityistarpeet on tunnistettu ja huomioitu EU- lainsäädännössä meristrategiadirektiivissä ja kansallisessa lainsäädännössä maankäyttö- ja rakennuslaissa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan maanpuolustuksen tarpeet tulee varmistaa ja huomioida alueidenkäytönsuunnittelussa sekä merialuesuunnittelussa.

Puolustusvoimat toteuttaa lain puolustusvoimista (551/2007) ja aluevalvontalain (755/2000) perusteella ilma – ja merivalvontaa kaikkialla Suomen valtakunnan alueella ja Suomen lähialueella. Maanpuolustus edellyttää puolustusvoimien aktiivista toimintaa merialueilla, eli merialueiden kattavaa meri- ja ilmavalvontaa. Suomenlahti ja Saaristomeren eteläosat ovat Suomen kokonaismaanpuolustuksen kannalta erittäin tärkeitä alueita.

Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttaminen rajoittaa joillakin alueilla merialueiden muuta käyttöä toimintojen luonteesta, sijainnista ja ajankohdasta riippuen. Merialueilla sijaitsee Puolustusvoimien suoja-alueita (18 kpl), ampuma- ja harjoitusalueita sekä niihin liittyviä vaara- ja rajoitusalueita. Maanpuolustuksen kannalta keskeistä ovat myös väylästön käytettävyys, normaaliolojen johtamisjärjestelmien tarpeet ja Puolustusvoimien vedenalaiset rakenteet. Suomen merialueilla voi lisäksi edelleen olla sodanaikaisia merimiinoja ja muita ammuksia sekä erilaisista toiminnoista peräisin olevia haitta-aineita. Nämä tulee ottaa huomioon ja tarkastella tapauskohtaisesti yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa.

Suomen merialueelle, aluevesille on määritelty valtakunnan turvallisuuden ja aluevalvonnan järjestämisen kannalta tärkeitä ja rajoiltaan tarkkaan määriteltyjä suoja-alueita. Suomen 18 suoja-aluetta sijaitsevat Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Aluevalvontalaissa säädetään suoja-alueista ja suoja-alueilla noudatettavista toimintarajoituksista, joiden tarkoituksena on osaltaan varmistaa Suomen alueellinen koskemattomuus. Suoja-alueilla sijaitsee yleensä sotilasalue, johon liittyy 100 metrin lähestymiskielto. Alue on merkitty maihinnousun kieltävillä kylteillä. Tämä rajoittaa ankkurointia alueella. Toiminta suoja-alueilla vaatii luvan.

Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alueelle sijoittuu laaja puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalue Kokkolan Vattajanniemelle sekä sen edustan merialueelle (Lohtajan alue). Pohjois-Pohjanmaan rannikolle ja merialueelle on perustettu ns. Perämeren tutkakompensaatioalue. Tutkakompensaatioalueen tavoitteena on mahdollistaa tuulivoimaloiden rakentaminen alueella siten, etteivät tuulivoimalat häiritse puolustusvoimien tutkajärjestelmän toimintaa.