Yleinen selite | Merialuesuunnittelussa tunnistetaan alueita, joihin liittyy erityinen suunnittelutarve usean olemassa olevan ja potentiaalisen toiminnan yhteensovittamiseksi. |
Merkinnän kuvaus | Merkinnällä osoitetaan pääkaupunkiseudun rannikko- ja sisäsaariston vyöhyke, jolla on useita eri toimintoja ja potentiaaleja. Toimintojen välisten synergioiden hyödyntäminen edellyttää erityistä yhteensovittamista. |
Suunnitteluperiaate | Alueita kehitettäessä alueen väestön virkistys, liikkumis- sekä muut tarpeet on tärkeää sovittaa kestävästi yhteen liikenteeseen, matkailuun sekä muihin toimintoihin liittyvien tarpeiden kanssa. Lisäksi on tärkeää ottaa huomioon luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, sekä selvitettävä toimintojen synergioita. |
Suunnittelualueiden ominaispiirteet ja painopisteet | Pohjoinen Selkämeri, Merenkurkku ja Perämeri: Ei merkintöjä. Saaristomeri ja Selkämeren eteläosa: Ei merkintöjä. Suomenlahti: Kasvavan metropolialueen merialueelle sijoittuu sekä paikallisesti, kansallisesti että kansainvälisesti merkittäviä kohteita ja toimintoja. |
Maan ja meren vuorovaikutus | Erityisen yhteensovittamisen alueella maan ja meren vuorovaikutus on intensiivistä, sillä useat toiminnot tapahtuvat sekä maa- ja rannikkoalueilla että merivyöhykkeillä. |
Lähtökohdat ja selvitykset | Maakuntakaavat ja niiden selvitykset |